—En minä niitä nyt tahdo kuulla, sanoi Viija, kääntäen pois päätään.
—No, enhän minäkään … vaan kun tässä tuli puheeksi. Mutta onhan minulla, kun muistan, terveisiä Verkko-Lassilta.
—Kiitoksia. Mihinkä se Lassi-raukka on joutunut? kysyi Viija puhumisesta väsyneellä äänellä.
—Siellähän se on nyt kyläkunnan elättinä, kun sen kädet ja jalat on jihti syönyt aivan pilalle. Leikkiään laski, että hän ryömimälläkin tulisi niitä luvatuita maitokokkeleja rymäämään, jos Viija olisi lähempänä.
—Vai vielä se Lassi minua muistaa, sanoi Viija painaen päänsä tyynyyn.
Loisvaimo meni tuumimaan, että Tiinan pitäisi mennä Tuomelaan sanan vientiin.
—Minäkö täältä niin heti lähtisin parhaan omaiseni luota, sanoi Tiina kohottaen itseään.—Se on nyt niin, että mene toki sinä ja mene paikalla, kyllä minä jaksan vielä hoitaa tyttöni, olen minä tämän huonompanakin hoitanut.
Viija ei pannut Tiinan esitystä vastaan ja vaimo meni. Nyt sai Tiina rauhassa kertoa, ja olikin sitä enemmän kuin Viijaa olisi haluttanut kuullakaan. Sitten tahtoi Tiina tietää mitä töitä hän rupeaa tekemään.
—Kuulutteko te keräävän voita? kysyi Viija.
—Voitahan minä olen kerännyt, mutta kyllä minulla on vielä aikaa sitä kerätä, selitti Tiina.