—Onko teidän astia tyhjä?
—On siinä jo vähän, eikä siihen paljon menekään, pian se on kerättynä.
—Minä annan sen täyteen, sanoi Viija. Siellä on maitohuoneessa voikorvo, saatte käydä heti täyttämässä.
Tiina ihastui tarjouksesta suuresti, mutta kieltäytyi raudan kovaan niin suurta apua ottamasta.
—Mummun pitää nyt ottaa, sanoi Viija ja kyyneleitä pidätellen lisäsi, että jospa se onkin minun ensimmäinen ja viimeinen antini teille.
Viime sanat koskivat niin Tiinaan, ettei hän saanut sanaa suustaan, vaan meni mitään puhumatta täyttämään astiataan. Astiansa pohjalle laitteli Tiina voin hyvin kouheelleen, mutta päällyksen silitti niin, että se näyttäisi täydeltä. Sitten toi hän otoksensa Viijan katsottavaksi, mutta tuskin sai kiitoksia sanotuksi itkultaan.
* * * * *
Tuomelasta tulivat kumpainenkin isäntä ja joku kolmas katsomaan, miten asiat olivat karjamajalla. Heidän tultuaan ei Viija avannut monesti silmiään, eikä puhunut monta sanaa. Heti nähtiin, että sairas oli kotiin vietävä.
Sylvi katseli heti tultuaan kaikki kohdat ja kysyi sitten leukaansa niekauttaen:
—Mihinkä sitä voita on tarvittuna, kun on kolo korvon laidassa?