—No, kysy nyt.
Poika katsoi suoraan Viijan silmiin ymmärtämättä, mitä hänen käskettiin kysyä.
—Kihlaa vaan pois, elä arvele. Saat koko talon tiluksineen.
—Mitä? kysyi Reeta vähän tuskaantuneen naurulla. Sulhanenko, totta maar, siinä jo porottaa kihlakello kourassa?
—On kai se. Mitäs täti sanoo siitä? Ei ole ensimmäinen tarjokas köyhä.
Poika oli saanut vähän miettimisen aikaa ja virkkoi nyt päänliikunnolla:
—Niin, vaan kello pitää sitten antaa pois, eikä saa särkeä.
Viija taisi jo vähän ymmärtää, että jotain hullua hänestä puhuttiin, ja lähti aika kyytiä tupaan, kun muutenkin ujosteli miesvieraita.
—Ujo se näkyy vielä olevan, pannaanpa kello taskuun, sanoi puhemies.
—Saapi tuo nyt ollakin, eikö nuo vielä kerinne, sanoi Reeta niin pistävästi, ettei se näyttänyt Tuokon mielestä hyvää olevan.