—Olipaan Tiina ryypännyt tämän Viijan varpaisissa koko ryypyn.
Tiina hymähti vähän hyvilleen ja kehui ensin isäntä-vainajan, kuinka hyvä se oli ja sitten sanasta sanaan, miten se häntä kehoitti ryyppäämään ja mitenkä hän esteli. Sitten hän kävi vielä Suomessa jos saaressakin ja joutui taas Viijan nimen kohdalle.
—Minä olin aivan siinä luulossa vielä pois lähtiessäni, että Kaisaksi tai Anniksi se ristitään, vaan kun Joosefiia… No, kyllä se siltä nimenä menee, lohdutti hän ja silitti Viijan tukkaa. Rikkaisiin se tyttö viedään, eikä tarvitse olla neljäntenä kälynä.
Kirjuri joutui myöntilistansa tarkastelusta Tiinalle puhetoveriksi.
—Pesumummu ei tunnu tietävänkään sitä, kun tälle kävi rikkaan
Kotaniemen poika vastikään kihlakelloa tarjoamassa.
—No elähän mitään! Eikö tämä huolinut.
—Ujosteli vielä.
—Vai ujosteli. No, antaahan vielä olla leikkinä, vaan siitä se ajan ollen saattaa toteutua. Samoin ne ennustelivat tämänkin isää ja äitiä pienestä pitäen ja tosipahan tuli. Eikös ennustelleet, muistaa kai sen muutkin.
Puheet menivät hyvää kyytiä eteenpäin, mutta Reeta, pahuus, tuli parhaiksi sotkemaan.
—Muistetaan, muistetaan: niin tekivät, sanoi Reeta. Ruvetkaa vaan taas rohveetaksi, niin ei puutu jauhot vakkasesta eikä öljy astiasta.