—Sitä nyt ei tiedä.
—Eipä tiedä.
—Aikapahan näyttää.
—Se sen parhaiten näyttää.
Reeta tuli sukankutimineen tuvasta, mutta yksi puikko kuului kadonneen.
—Jos Viija alkaa ikävöidä, niin anna lomasta tulla meillekin olemaan, sanoi Esa erotessa.
—Saapi kai se olla sielläkin, kun tahtoo, sanoi Reeta ja kääri itsensä istumaan.
Reki lähti liikkeelle.
—Hyvästi, hyvästi! huusivat kartanolle jääneet. Kääntyivät sitten tupaan ja nostelivat kylmälle olkapäitään.
Majanmuuttajat istuivat äänettöminä reessään. Reetan olisi tehnyt mieli sanoa Viijalle, että "sinne se nyt koti jääpi", mutta hän pelkäsi, että sille ehkä tulee siitä paha mieli ja oli hiljaa. Viija itse ei osannut ajatella mitään. Tämän päivän vietto oli hänen pienen päänsä seulonut aivan sekaisin. Kaiken sen jälkeen istui hän nyt tätinsä rinnalla, tutuimmat tavarat mukana ja matkaa kuljettiin. Hevonen juoksi ja reki nytkähteli niin viehättävästi, että Reetankin silmät painuivat aivan väkisin kiinni. Viija vaipui jo alkumatkasta uneen.