Kesken tihkamisenkin nauratti tuo tyttöjä.
—Niinkö se varis laulaa? kysyi Viija.
—Niinhän se laulaa. Ja jos ei silloin heti paikalla pane kenkiä jalkaan, niin se antaa saappaat.
—Joko on tytöillä uudet saappaat? kysyi Lassi ja tuli katsomaan.— Onpahan, aika sievät ovatkin. Muuten se varis olisi hyvä suutari, vaan on oppinut köyhäin lasten suutarina ollessaan niin kovin näperästi nahkaa pitämään, että tahtoo muillekin pienuudella pilata. Eikös ne purista?
—Eihän nuo kuin kipeloivat, sanoivat tytöt itkunaurulla.
—Jo on typerä se varis, päivitteli yhäkin Lassi. Tuon aikaa ollunna jo pienten tyttöjen ja poikain suutarina, eikä yksiäkään tavankokoisia kenkiä kuulu ikänään tehneen. Kun te otittekin tuon istukastyttöjen suutarin kenkiänne tekemään.
—Eihän me ole otettunakaan, vakuuttivat tytöt, joita tuo kenkien pienuus oli itkettänyt, vaan täytyi nauraakin tuolla variksen typeryydellä.
—Saisittekin olla juoksentelematta, sanoi Reeta, ja tunnustella aapista ennen kesää. Se jäi kovin vähälle.
Kaikkein vähimmän mieleistä oli nyt luku, kun taas oli terveet jalat, jotka kermalla voideltua tulivat entiselleen. Ei tahtonut kirjaimia tuntea. Liisa vähän paremmin, mutta Viijalle tekivät muutamat "tenttelin", eikä Reetakaan joutanut työn kiireessä neuvomaan, käski vain tunnustella ja kun Lassi on tuvassa, kysyä siltä. Lassi olikin hyvä neuvoja. Hän otti muistettavat havaintoesineet, enimmästi omasta kalastusmaailmastaan. Ja opetus alkoi näin;
—No, tunnethan sinä [fraktuuran] ison I:n. Pieni i on kuin pappilan portin pylväs. Pieni s on kuin hiilikoukku. Ä on kuin länget ja kulkuset nokissa. Pieni m niin kuin nuotan laudus, t kuin mies kirves olalla; n alhaalta auki, u ylhäältä, k:n kita havottaa kuin uistimen nielleen hauen kita. Pieni l niinkuin lampaan sorkka … muuthan sinä jo tunnetkin.