Viija alkoi tavata uskontunnustusta, mutta jo seisahtui.
—Mikä siellä tuli eteen? kysyi Lassi.
—Noita en taas muista, valitti Viija.
—Näytä tänne… Pientä y:tä ja h:ta et muista. Nyt muista, y on kuin havukirves ja h niinkuin varsi olisi katkennut. Pane nyt mieleesi. Ja tottahan sinä emäntänä ollessasi tuot Lassille piimää neuvomapalkasta.
—Tuon minä hyvin suurella tuopilla, vakuutti Viija.
* * * * *
Vettä sataa, päivää paistaa, kohta saamme kesän. Kesäkuulla lämpimällä löysin linnun pesän.
Tämän laulun opetti Lassi muutamana päivänä verkkoa kutoessaan sillä palkalla tytöille, että nämä panevat rihmaa kävylle, joten hän saa myötäänsä kutoa, sillä kalan pyyntiin oli jo kiire; järvi lainehti sulana. Lisäpalkaksi lupasi Lassi ottaa kauniilla ilmalla mukaansa, jos Reeta antaa luvan. Heti tytöt lupaa puistamaan sellaisella ytäkällä, ettei Reeta voinut kieltää. Nyt odottamaan kaunista päivää! Heidän mielestään olisi jokainen päivä ollut kylliksi kaunis, mutta Lassi selitti, että pitää olla tyyni ilma ja päiväpaiste, joka aamu kävivät he katsomassa järvelle ja eihän kauan ollutkaan, ennenkuin tuollainen aamu tuli.
Aikoja ennen olivat tytöt rannalla odottamassa. Jopa päästiin viimeinkin lähtemään. Lassi meloi ja kokan puolella istuivat innostuneet toverit, jotka eivät tahtoneet katselemishalultaan muistaa, että laidan toisella puolen on vetelä vesi vaarana.
—Missä ne ovat ne suurten kalain huoneet? kysyi Viija.