—En sanonut, että saisitte rauhassa nukkua.
—Missä ne ovat vaatteetkaan, alkoivat he itkusilmin hätäillä.
—Olkaahan nyt hätäilemättä, sanoi Reeta. Peskäähän silmänne ja syökää sitten, ei tässä niin kiirettä ole.
Mutta ruoka oli kadottanut entisen hyvän makunsa. Hampaat jauhoivat niin hitaasti, että tytöistä tuntui kuin vene jättäisi, jos he ensimmäisenkään kakun loppuun söisivät. Toiset ne sen sijaan näyttivät kovin hitailta. Joutuivat he viimeinkin rantaan ja sitten sitä lähdettiin. Tytöt istuivat keskellä venettä niin toimessaan kuin olisivat jo olleet kirkossa. Reeta oli perässä. Isäntä Samppa, josta ei ole ennen mainittu, rupesi soutamaan ja aikoi soutaa Katajasaareen asti, ja siitä sitten Reeta. Samppaa tuskin milloinkaan sanottiin isännäksi, lieneekö ollut talon pienuus vai mikä siihen syynä. Kylän kesken sanottiin häntä joko Kiviniemen Sampaksi tai Reetan Sampaksi. Eikä hän ollut pahoillaan, vaikka kuulikin, että Reetan nimi siinä ensimäisenä on. Samppa oli näet noita tavallisia työmiehiä, joita joskus sattuu. Ne elävät kuin herran pojat, jos saavat tuollaisen Reeta-tädin vaimokseen, joka tekee kaikki kaupat. Vaihtaa ikiloput hevoset nuorempiin, antaa sen miehelleen ja sanoo: "Ajapas tuolla, niin et palellu taipaleelle." Tekee kaikki muutkin kaupat ja onpa usein mukana voinkin myynnissä ja ostaa sillä tiellä Sampalle uuden hyvän hatun, ja sitten ylistelee, että:
—Kas nyt minun miesrahjustani, kun se on viittä vuotta nuoremman näköinen kuin tuo vanha luuhka päässä.
Uuttera hän olikin työmies ja soutaja samaten. Mielihyvällä katsoivat tytöt, kun isä nutun heittäen veteli. Piippu oli liivin taskussa ja sen varteen airon ponsi soutaessa niin mukavasti nappasi. Samppa oli pieni miehenkäpiäinen ja kasvoihin katsoen luuli outo hänen aina nauravan, vaikka tuskin hän nauroi senkään vertaa kuin muut vakavamman näköiset.
—Kun olisi ollut hevosella lähteä, sanoi Samppa seisauttaen aironsa ja pyyhki hikeä otsaltaan.
—Paljonpa tuolta on kierrosta ja huonot tiet, sanoi Reeta. Sillä väellään on jo kirkolla, kun maata myöten Vääränmäessä.
Vene kulki jo kaukana kodin kuuluvista. Järvet suurenivat ja rannoilta näkyi isoja taloja ja peltoja, joiden keskeltä kyntömies näytti niin pieneltä kauas katsoen, kuin kärpänen suurella pöydällä. Talottomilla rannoilla ja saarilla kasvavat koivukot olivat kuin juhlaa varten pukeutuneet. Välistä aukeni eteen sivullepäin oleva lahdelma.
—Täti, katsokaapas tuonne, sanoi Viija osoittaen lahdelle päin.