—En minä nyt syö.
—Syöhän vähänkään. Minä laitoin hyvin hyvää ryyppäämistä ja ihan tänä päivänä kirnuttua voitakin.
Renki pureksi suustaan leipää vähemmäksi ja virkkoi:
—Kas vaan, eikö ole jo isännän viitteet, kun rupeaisi tarkkuuksissaan iltaisetta maata.
—Ole mökelöimättä aika mies, tiuskasi Reeta ja nosti Viijan syliinsä ja tuli pöydän toiseen päähän syömään.
—No niin, syöpipähän se, jatkoi renki Reetan kiusalla. Johan minä sanoin, että tarkkuutta se on. Syö vaan pois, kohta tässä isännyys loppuukin, jo kuulutaan Esa-setäsi määrätyn holhoojaksi.
—Pidä vaan omasta päästäsi huolta, sanoi Reeta.—Et tämän pöydän ääressä sinäkään monta aikaa suutasi auo.
—No surematta lähtään ja ehkä on aikaa ennenkuin palataan.
—Elä sano. Nöyränä tulet pyrkimään kasakkaukkona ollessasi työhön, kun tuo tyttö on emäntänä.
—Alaspäinkö se sitten meneekin, kun nyt on isäntänä ja sitten jo alennetaan emännäksi. Ehkäpä minä siihen mennessä kohoan isännäksi, koska tämä maailma muutteleiksen kuin Nikkisen silmä.