—Saisi tuon tuonkin nähdä, sanoi Reeta.
—Saatte sen nähdä, että minä rikastun, kunhan eukon otan, enkä ole akkavallan alla.
—Hyvä, hyvä, kiitteli Reetta yhä enemmän kyllästyen, sillä hän huomasi, mitä tuolla akkavallalla tarkoitettiin.
Silmät puoleksi auki Viija istui tätinsä polvella ja oli vähän syönnin tuumassa, kun toinen piti hyvän huolen antamisesta. Hän kuuli unisenakin ollessaan, että puhui ne hänestäkin, vaan ei paljon muuta käsittänyt, kuin että täti piti hänen puoltaan.
—Rikas siitä tulee tuosta Viijasta, kunhan tuo perintö vielä kymmenkunta vuotta kasvaa. Kuka hänen sitten saaneekin juodakseen, sanoi vähän päästä äskeinen renki.
—Jottako aivan juomalla, kysyi toinen joukosta.
—On niitä ennenkin niin suuria tiluksia juotu.
—No nielemistä on tässäkin, on siksi paljon noita kovia maita, vakuutti pieni renki ja nauraa virnisti sukkeluudellaan, johon toisetkin yhtyivät.
—Niin puhutte kuin keitetystä pässin päästä, sanoi Reeta ja kantoi
Viijan uudestaan nukkumaan.
—Siltäkö kuulostaa?