—Ette syöneetkään kotona, sanoi Reeta ja nosti kalakukon veneen tuhdolle.
Saaresta lähdettäessä rupesi Samppa vuorostaan perään. Ja muutenkin oli muhkeampaa olla miehenpuoli perässä, kun oli lähi talojen mentävä ja kirkkokin kohta lähestyi. Maantiekin kulki melkein lähi rantaa ja siellä ajoi kirkolle päin herraskärrit, niinkuin Reeta sanoi.
—Mikäs se tuo on, jota ne pitelevät ylhäällä? kysyi Viija.
—Se on parasolli, selitti Reeta.
—Ei se ole Olli … vaan tuo, joka on pään päällä ylhäällä, selitti
Viija, jonka mielestä tuo nimi oli paras Olli.
—Sinä et ymmärrä, sanoi Reeta. Eihän se mikä Olli ole, kuin pa-ra-sol-li. Ja ne sillä suojelevat, ettei sada vettä eikä paista päivää.
—Vaan paistaahan yhtäkaikki päivä.
—Saapihan se meihin paistaa, vaan ei herrasväkeen.
Tytöt tirkistelivät ajaviin niin uskolla, etteivät huomanneet edestäpäin lähenevää siltaakaan ennenkuin aivan lähelle päästyä. Vene alkoi mennä jo alitse ja airot sillä kohdalla niin somasti kolkkasivat.
—Näettekö tytöt tuota mustaa törökkiä tuolla? kysyi Reeta, osoittaen maalle muutaman matkan päähän.