Mikä se on?
—Se on muistopatsas. Eiköhän käytetä tyttöjä katsomassa.
—Kun ei tulisi myöhä, sanoi Samppa ja käänsi jo veneen kokkaa maalle päin.
—Eikä tule. Pitää sitä toki näyttää.
Samppa olisi jäänyt venheeseen tupakoimaan, mutta kun Reeta sanoi, että "tule vaan sinäkin", niin lähti sitten perästä astua teppailemaan. Ihmeissään katselivat lapset tuota mustaa rautaista törilästä, jonka ympärysaidassa oli hirveitä rautapiikkejä. Tytöt eivät osanneet kysellä paljoa mitään, matta kyllä Reeta selitti.—Siinä oli ollut sota ja siihen oli ammuttu muutama sotaherra … vitialuodilla kuuluu hutkautetun keskeltä poikki, että hevosen selkään on vaan jäänyt sääret, ja niineen päivineen se oli juossut pappilaan asti.
—Ammutaanko niitä ihmisiäkin? kysyi Viija vähän peloissaan.
—Ampuu ne sodassa, kun ne ovat pahoja, selitti Reeta. Tässäkin kuulutaan niistä sodassa ammutuista venäläisistä tehdyn tuohon jokeen siltaa.
Yhä enemmän heitä ihmetytti Reetan kertomus. He eivät tunteneet kuin yhden venäläisen, Harja-Heikin, joka oli kaikkien pienten tyttöjen mielestä hyvin hyvä, hän kun antoi vaskisormuksia.
Maantietä käveli kaksi hattupäätä, vielä vähän keskenkasvuista neitiä. He jäivät ulkopuolelle patsaan aitausta seisomaan, odotellen edellisten poistumista ja silittelivät äänettöminä hiekkaa kenkänsä kärellä. Reeta lähestyi heitä hyvää päivää nyökäyttäen ja kysyi:
—Kenenkä te olette tyttöjä?