—Eikö mennä sinne?
—Ei ennen kuin viedään eväät kortteeriin, sanoi Reeta.
Sitten oli ensimmäinen asia hautausmaalle. Muutamia ihmisiä siellä jo seisoskeli lukemassa hautakirjoituksia. Reeta meni lasten kanssa suoraan Viijan äidin haudalle.
—Siinä se on, sanoi Reeta syvästi huokaisten.
Tytöt katselivat haudan päällystä. Reeta alkoi lukea taulusta kirjoitusta, joka loppui näin:
Jätti jälkeensä yhden lapsen ja kaksi sisarta.
Taulun takana oli virren värsy:
Ajalla joll' emme ajattele, tulee meill' tuoni vieraaks' — — —
Siihen asti sai hän luetuksi, kun mieli murtui itkuun. Lapset kun näkivät Reetan itkevän, tekivät samoin. Samppa joutui vasta loppuun. Hän oli tavaillut muutamata "Lampuen miehen" hautakirjoitusta, eikä heittänyt kesken, kun kerran tuli aloittaneeksi. Suru keskeytyi vähän, kun joku viinan maussa oleva mies kulki siitä sivu ja sanoa töräytti: "Siinäkin on omaa joukkoaan: eukko tyttöineen itkee ja mies nauraa ääressä."
Samppa hämmästyi niin, että näytti vielä enemmän nauravalta. Reetaa harmitti tuo juopuneen ukon lause ja siinä itkukin haihtui.