Soitettiin kohta iltakirkkoon. Siellä oli tytöillä paljon katselemista lehterin laitoihin maalatuissa tauluissa ja alttarin päällä olevassa suuressa taulussa, joka kuvasi Kristusta ristillä. Paljon kauniimpi oli tuo kuva lasten mielestä, kuin mikä heidän aapisessaan oli.
* * * * *
Kivirantalaisten kortteeri oli lähellä kirkkoa, melkein maantien vierellä. Siinä asui pitäjän koulumestari ja sen vuoksi heidän taloaan nimitettiin lyhyesti Mestariksi. Siinä oli melkein puolen pitäjän käymäpaikka, kun mestarin Saara jaksoi olla suurimpinakin tungosaikoina joukon paljouteen suuttumatta. Aina hän liikkui tyytyväisen näköisenä ja naurusuulla pyysi siirtymään, jos joukko oli kaikki kulkupaikat tukkinut. Pyhäaamuna siinä ahtainta oli, kun hevosellakin tulevat ajoivat tähän soittoa odottamaan. Useammalle Saara ennätti jonkun sanan töittensä lomassa sanoa ja kehoitti menemään keittiöstä toiseen huoneeseen, samalla moittien sen pienuutta ja huonoutta, jolloin vieraat puolustivat, että "jo toki tänne sopii".
Niinpä sinne nytkin kertyi ihmisiä monelta eri kylältä. Viija ja Liisa istuivat vieretysten nurkempana, ujosti katsellen noita vihtoriinisia, pulskia emäntiä, jotka niin kodikkaasti istua hoilottivat. Laajassa soututuolissa istui Tuomelan emäntä ja kohenteli Petu-poikansa paidankaulusta. Hän oli kamarissa olevista emännistä arvokkaimman näköinen jo muutenkin ja sen lisäksi tuli kaksiosainen lihava leuka, jota ei monella olekaan.
—Käypä nyt Petu antamassa vieraille kättä, sanoi emäntä, kun sai kauluksen paikoilleen.
Poika alkoi kättelemisensä, suuri vehnäskyörä vasemmassa kädessä.
—Elä niin lyömällä, neuvoi hänen äitinsä. Pistä niinkuin aikamiehetkin.
Poika ei niin heti tervehtimistavastaan luopunut, löi vain niin että seinät vastasivat, kuka kätensä ojensi.
—Ylyys! Siitä se isäntä tulee, sanoivat lyöttäjät, nostaen kättään korkealle.
Naurussa suin ja leuka arvokkaasti asetettuna katsoi äiti, miten poika kätteli. Tytöt vetäysivät yhä nurkemma, ettei kai heidän tarvinne antaa kättään tuohon losaukseen.