—Sepä on sangen kaunista, puheli pastori, että vaikka on orvoksi jäänyt, on Luoja sallinut tulla niin hyväin ihmisten hoitoon, että pitävät huolen lapsen sielun ravinnosta. Heille taivaallinen isä on sen palkitseva.
—Niin, ja tällä oli hyvälukijat vanhemmat, sanoi Tuokko.
—Aivan oikein, sillä vanhempain hyvyydestä samoin kuin pahuudestakin on lapsi usein osallinen, kuten käskyissä jo sanotaan.—Ole vaan lapsi ahkera vastakin … saat tästä pienen kirjan lahjaksi.
Viija otti sen ja niijasi.
—Kuinka tämä Mari Arolainen osasi? kysyi pastori.
Tuokko yritti sanoa, että menihän tuo jotakuinkin, mutta kun näki Arolaisen itsensä luettavan parhaallaan Santtua, niin sanoi, että hyvästi se meni tältäkin.
—Kuinkas tämä Marin veli, Antti, osasi?
—Menihän tuo tavallisesti, vaan ei niin joutuin kuin näiltä, selitti
Tuokko.
—Vai niin, vai niin, puheli pastori ja katsoi Antin silmiin.—Sinä olet kolmea vuotta vanhempi näitä tyttöjä ja ei vielä mene niin hyvästi.
—Kyllä minä osaankin, selitti Antti, vaan luin hitaasti, että ennättää nähdä, meneekö se oikein.