—Sitä varten, että pääseehän jotain ymmärtämään tästä maailmasta. On niitä köyhiäkin pöllönä kuolemaan.
—Minkä ymmärryksen ne sieltä saavat, väitti Tuokko.—Laiskoja ja nenäviisaita tulee, eikä mitään muita.
—Laiska on laiska, vaikka ei i:tä tuntisi, ja joka opista nenäviisaaksi tulenee, niin silloin sitä on liika vähän, puolusti Arolainen.
—No se tuo lienee, sanoi Tuokko. Pitää sitten kouluttaa, vaikka menköön viimeinenkin penni … ne sitten ehkä tytötkin pappilaan naidaan.
—Pappilaan … viimeinen penni… Tuo nyt ei ole aikamiesten puhetta, sanoi Arolainen.—Suututtaa, kun aina törmätään viimeiseen penniin, vaikka ei keskimmäistäkään tarvitsisi mainita. Joku sata jos tuhansista menisikin, mitä tuo on.
—Mitäs vielä, sanoi Tuokko halveksivasti. Ei se tunnu mennessä miltään. Ja mitä sillä sen enemmällä viisaudella tekee, kunhan osaa lukea?
—Jos ei tehne. En minä rupea enää virkkamaan mitään, sanoi Arolainen.
—Niinpä se täytyy sanoa, iloitsi Tuokko.
—Ei se pakosta ole, vaan kun tämä ei ole mikään väittelyseura.
Esakin sai vähän suunvuoroa ja sanoi: