—Eikös me jo kotona päätetty Mestariin mennä.
—Niinhän me mennäänkin, vaan mitä se tuo tyttö tarvitsee sitä tietää, selitti Viija hiljaa toverilleen.
Nyt jo Liisa huomasi tietämättömyyden syyn ja tunsi hän itsessään vähän sääliä tuota köyhää piikatyttöä kohtaan, jonka olisi ehkä mieli tehnyt tulla samaan kortteeriin. Lieneekö saanut palvelustalostaan ruokaakaan kylliksi, kovinhan oli eväsnyytti pieni.
Kirkkosalmea soutaessa kumahti jo kellojen ääni. Kohta alkoi kuulua ruumisvirren laulua ja joukkoryhmät kuljeksivat hautausmaata edestakaisin.
—Mihinkäs sinä aiot mennä kortteeria? kysyi Viija rantaan tultua
Arolan Marilta.
—Tuonne haudankaivajan mökkiin, sanoi Mari.
—Elä mene sinne, sanoi Viija, tule meidän kanssa.
—Onkos teillä jo asunto tiedossa?
—On. Me mennään mestariin.
—Vai jo teillä oli, sanoi Mari.—No jospa minä tulen vaikka sinne.
Jouduttautaanhan nyt kirkkoon, sitten sieltä tultua päätetään.