Toiset jäivät jälelle, kun he lähtivät kolmisin kiireellä astua leikettelemään.
—Miten sinä olet laukun ottanut, sanoi Viija Marille, kun olivat matkaa kulkeneet.
—Onhan tämä vähän rumempi kantaa kuin nyytti, vaan kun isä käski tämän ottaa, niin en ilennyt puhua mitään, selitti Mari.
—Olipa tuo nyytti tai laukku tämän matkaa, sanoi Liisa lohdutukseksi.
Saatuaan tavarat huoneeseen, alkoivat he astua kirkolle.
Toimituksen loputtua tuli kirkkomaan portilla Tuomelan emäntä Viijaa tervehtimään ja oli oikein ilmeisesti ihastuksissaan.
—Minulle jo tullessa kävi aivoot, että tapaan minä jonkun tuttavani, selitti emäntä.—Ja nyt pitää Viijan lähteä meille, kun ei yhtään kertaa ole tullut käydyksi, vaikka ollaan omaisia ja kohta kymmenen vuotta oltuna tuttavia.
—En minä pääse, kun huomenna alkaa koulu, sanoi Viija.
—Kyllä siihen kerkiää, sanoi emäntä. Aamulla varhain kyyditään. On meillä hevosia. Joilla toki ajetaan useampi päivä täällä, eikä sillä ole väliä.
—En minä kuitenkaan nyt pääse.