Emäntäkin tuli sinne ja alkoi jo ulompaa puhella:
—Kun toit vieraat tuota vanhaa navettaa katsomaan, joka on aivan kohta hajoitettava ja uusi isompi tehtävä sijaan.—Lähtekää nyt vieraat ruualle.
Paljon oli nytkin ennätetty laittaa keittoja, vaan vähän nurkui emäntä vierasten syövän.
Kahdella hevosella sitten lähdettiin. Petu ohjasi oriilla vieraita ja emäntä ajoi Vesterin kanssa perästä. Tästä vanhimmasta pojastaan, joka taisi olla järjeltään vähän vajanainen, ei emäntä paljon koskaan puhunut ja harvoin käypä vieras ei häntä osannutkaan luulla talon mieheksi.
Kun oli virstan verran kuljettu, huusi emäntä edellä ajaville, että eiköhän ala varsaa väsyttää, jos tulisi joku henki tänne.
Liisa hyppäsi heti tielle ja meni emännän hevoseen. Nyt tuli etukärrissä mukavammaksi istua. Petu suisti kahdella kädellä ja peipon nuotilla aina oriilleen viheltää huihautti.
—Ketähän ne nuo edelläajajat ovat, jotka näkyvät niin alituistaan puhelevan? kysyi Viija puheen aluksi.
—Näkyy olevan Mättäikön poika morsiamineen, sanoi Petu.
—Entäs tuo morsian?
—Siitä se on läheltä, muutaman köyhän talon tyttö.