—Milloinkahan nuo vihitään!
—Milloin vihittäneen… Se tuo morsian taitaa vähän peräillä ja sulhanen kuuluu luulevan, että minäkin siihen olen syypää, ettei hän saa, vaikka saisihan hän panna arvaamalla, että minä sitä en mene pidättelemään. Pyhäilta-tanssissa minä olen sitä aina tanssittanut, kun se on hyvä tanssimies ja siitä se on tuo poika suuttunut, kun on saanut katsoa päältä, eikä se itse paljon osaakaan.
Nuo edelläajajat olivat jo niin lähellä, että puhe olisi heille kuulunut. Petu antoi oriinsa hyökäistä edelle. Viija katsoi sivumennessä noita kumpaakin, joista vasta oli puhe ja ne näyttivät niin kovin mitättömiltä, matalissa kärryissään, joita laihanpuoleinen pieni hevonen vetää nytkätteli. Tarkasti nekin katsoivat, vaan eivät he pitkältä perässä pysyneet.
Loppumatkalla ilmaantui muitakin kirkolle ajajia. Niiden edelle oli niin uhkea pyhkäistä, kuin ori silloin veti kaulansa vanteelle ja kovasti hirnaisten kiidätti kärryjä, joiden teräsvieterit niin hyvittelevästi hytkyttelivät istujaansa jokaisen kuoppuran yli tultua.
* * * * *
—Onko täti tullut? oli ensimäinen kysymys Mestariin tultua.
—Ei kuulu päässeen, kun Samppa oli särkenyt jalkansa, selitti Saara.
—Pikku Samppako? kysyi Liisa säikähtyneenä.
—Ei kuin isäsi.
—Isä? No millä lailla?