Viija näytti vähän ajattelevan ja sanoi sitten:
—Kuulkaa täti! Eikö anneta niillekin istukastytöille vähän oikeata kahvia?
—Sinustahan taitaa tulla hyvin auttavainen, naurahti Reeta. Saisihan niille vähän antaa, vaan kyllä se välttää sillä, kun minä leikkaan voikakut ja sinä viet.
—No minä vien! ihastui Viija.
Kolme yli leivän leikattua ja voilla päällystettyä palasta sai Viija käteensä, joita hän lähti hyvillä mielin viemään tupaan. Reeta seurasi syrjästä katsomaan, osaavatko lapset kiittää. Viija ojensi isoimmalle ensiksi.
—Suur kiitos, sanoi tämä nöyrästi ja samassa haukkasi.
Viijaa jo vähän ujostutti, mutta hän ojensi heti toiselle.
—Suur kiitos, kuului tältäkin ja yhtä kiire käymään saaliiseen käsiksi.
Sitten pienimmälle.
—Tuul tiitot, sanoi tämä, odotuksesta pitkästyneenä hätäisellä äänellä.