—Sitähän se puhui. Eikä se olekaan mitätön talo, paremmin rikastumaan päin ja joukot kirjan lukevia. Eikä se isäntä Mikko ole siinä pitkäaikainen, arveli itsekin, että kohta hän kuolee… Niin, se on nyt siltä sinun omassa vallassasi, mitä siihen sanot, arveli Samppa lopuksi.
Tämä kotoinen puhemies ei saanut Viijaa hämille, päinvastoin olisi tuo tuuma naurattanut, mutta hän koetteli vakuutella itseään, kun kysyi:
—Eikös sillä Leppämäen isännällä ole vielä entinenkin emäntä elossa?
Sampan pää joutui nyt pyörälle. Hän näki viisaimmaksi ottaa eron virastaan, sillä tuollaisen kysymyksen selittämiseen olisi vaadittu pitkät puheet ja kuka mokomia olisi arvannut edeltäpäin ajatella. Puhuteltavakaan ei joutanut odottamaan ja nyt päätti Samppa täydestä sydämestään olla lupautumatta toista kertaa tähän toimeen.
Vieraat käskettiin kamariin kahville ja siellä ne alkoivat jo julkisemmin ilmoitella, mitä vieraita he ovat. Viija siellä ei tahtonut viipyä, vaikka monesti haettiin.
—Kuuntele heidän puhettaan vähän enemmän aikaa, kun ne niin sen vajaassa ovat, sanoi Reeta.
—En minä viitsisi, valitti Viija.—Miten minä niille osaan sanoa, kun ne tulevat kysymään.
—Eihän nuo niin pöllöjä liene, että nyt jo vihkimävastauksia tahtovat. Muihin kysymyksiin vastaa miten sattuu, tai on vastaamatta ja tyytykööt siihen … ja kun eivät tyydy, niin menkööt tiehensä, neuvoi Reeta.
Itse hän ei viipynyt vierasten seurassa, vaikka ei heille hyvin huomattavaa ynseyttäkään aikonut näyttää. Vierailla oli kaikkien suunmukaiset juoma-aineetkin mukanaan. Niillä tahtoivat he kestitä talon väkeä. Kaikkien koolla ollessa ryhtyi sulhanen päätehtäväänsä ja alkoi hakea asianilmoitus-puheeseensa tarpeeksi sanoja, joita oli nähtävästi edeltäpäin suurella huolella muistiin koottu.
—Niin kauan kuin muistan, eli siitä asti kuin muistamaan tulin, aloitti hän, on minun mielessäni kaikunut semmoisia somia muistoja siitä, kun, kun tämä sama isäntä, jonka kanssa tänne nyt tultiin, siellä, siellä narrasi kerran minua että kihlata tämä Viija … niin, siitä asti minä olen kantanut vähän mieltä … eli tuota mielessäni kantanut tätä lapsuuteni morsiamen muistoa ja tahtoisin nyt uudistaa … eli niinkuin ilmoittaa sen. Ja nyt kun en enää pelkää kellon särkemistä, niinkuin silloin, niin tahtoisin heittää vähän muitakin tavaroita puheeni vahvistukseksi.