"Kuudeksi kuukaudeksi."
"En lainaisi sinulle missään tapauksessa. Meidän välimme ovat loppuneet."
Rolandsen nyökkäsi vain päätänsä ja sanoi; "Olkoon sanottu."
Mutta kun he olivat tulleet pappilan portille, josta Rolandsenin oli kääntyminen kotiinsa, sanoi neitsyt van Loos: "Ikävä kyllä minulla ei ole kolmeasataa taaleria antaa sinulle." Hän ojensi Rolandsenille kätensä ja sanoi: "En voi seistä tässä pitkää aikaa — näkemiin." Kuljettuaan muutamia askeleita, kääntyi hän ympäri ja kysyi: "Eikö enää puutu nimeä mistään vaatteistasi, jotta saisin ommella sen siihen?"
"Mitäpä sellaisia vaatteita minulla olisi?" vastasi Rolandsen. "En ole saanut uusia vaatteita senjälkeen kuin sain viimeksi."
Neitsyt van Loos lähti, Rolandsen tunsi helpotusta ja ajatteli: "Kunpa tämä olisi viimeinen kerta!"
Portin pylväässä oli ilmoitus ja Rolandsen luki sen; kauppamies Mack kuuluutti siinä murtovarkaudesta: Tiedonannosta maksetaan neljäsataa spesietaaleria. Vieläpä itse varas saisi palkinnon, jos hän vain tuli ilmoittautumaan.
"Neljäsataa spesietaaleria!" ajatteli Rolandsen.
V.
Ei, uuden papin perhe ei ollut rikas, kaikkea muuta. Nuorella rouva-raukalla vain oli kaikenlaisia kotona opittuja rikkaan ihmisen tapoja; hänellä piti olla täysi määrä palvelijoita. Hänellä ei ollut mitään tekemistä, ei ollut lapsia, eikä hän koskaan ollut opetellut taloudenhoitoa, sen tähden keksi hänen pieni päänsä niin paljon lapsellisia kujeita. Hän oli pieni ihastuttava kotiristi.