Mutta nyt tuli pitkä Rolandsen pitkin tietä, hän kulki hiljalleen ja tuijotti tiukasti silmillään. Hän oli tavallisella kiertokulullaan. Hän tervehti nimismiestä ja pysähtyi.
"Tuossa on Rolandsen!" huusi Ulrik. "Tahdotteko nähdä Rolandsenia, pojat?"
Nimismies sanoi: "Hän on aivan hullu. Hän löi juuri äsken erään miehen verille asti. Mutta nyt vangitsemme hänet miehissä."
"Taitavat elämöidä hieman?" tokaisi Rolandsen.
Nimismies nyökäytti päätänsä: "En aijo kärsiä tätä enää."
"Tyhmyyksiä", sanoi Rolandsen, "mitä hyötyä niin suuresta puuhasta olisi? Antakaa minun hieman käsitellä häntä."
Ulrik lähestyi, tervehti pilkallisesti ja nykäisi Rolandsenia. Hän tosin tunsi kosketelleensa jotakin lujaa ja raskasta, sillä hän peräytyi, vaan jatkoi rähisemistänsä: "Hyvää päivää, Te sähköttäjä Rolandsen! Kutsun sinua täydellisen nimesi ja virkasi mukaan, ettäs tiedät, kuka olet."
Vähään aikaan ei päästy mihinkään. Rolandsen ei millään ehdolla halunnut laskea käsistään näin hyvää tappelutilaisuutta, ja häntä harmitti, että kesti niin surkean kauvan, ennenkuin hän suuttui senverran, että olisi maksanut takaisin ensimäisen nykäisyn. Hänen täytyi keskustella Ulrikin kanssa pitääkseen riitaa vireillä. He puhuivat tyhmyyksiä, pieksivät suutansa ja käyttivät kummatkin juopuneiden miesten puhetapaa. Kun toinen sanoi, että tule vain tänne niin voitelen sinua, niin että tuntuu, niin vastasi toinen, että jos tulet, niin tulet juuri parhaiksi lämpimään saunaan. Ja ympärillä seisovan väkijoukon mielestä puhuttiin kummallakin puolen sattuvasti. Mutta kun nimismies näki, että suuttumus ja taisteluhalu yhä vain kasvoi Rolandsenissa, hymyili hän ja kulki jutellen ihmisjoukossa.
Äkkiä löi Ulrik näppiä Rolandsenin nenän alla, ja nyt ihastui Rolandsen ikihyväksi, hän ojensi kätensä ja tarttui toisen puseroon. Mutta se oli harhaisku, pusero ei pitänyt, eikä heikon puseron kahtiarepimistä voinut pitää sankarityönä. Hän otti pari hyppyä tavoittaakseen Ulrikin ja irvisti ja näytti hampaitaan ihastuksesta. Sitten syntyi tappelu.
Kun Ulrik oli kokeillut "tanskalaisella kallolla", oli Rolandsen selvillä vastustajansa erikoisalasta. Mutta Rolandsen oli mestari omalla erikoisalallaan — varma ja vahva lyönti kämmenselällä leukaluuta vastaan; lyönti sattuu leuvan toiselle puolelle. Koko pää tärähtää, kaikki pyörii ympäri ja lyöty horjahtaa kumoon. Ei mikään jäsen mene paikoiltaan eikä vertakaan näy, kuin hiukan nenän ja suun ympärillä. Jää hetkeksi pyörryksissä paikoilleen.