"Mitä niin?"
"Otan pois ilmoituksen pappilan veräjäpatsaasta ja asetan omani sijaan."
Noissa sanoissa Mack taas tunsi saman ajattelemattoman houkan. "Ei, sitä minä en vaadi", sanoi hän. "Onhan asia muutenkin ikävä Teille, miesparka. Mutta tahdotteko sensijaan kirjoittaa erään selityksen tässä." Ja Mack osoitti päällään Fredrikin paikkaa.
Rolandsenin kirjoittaessa istui Mack ja tuumaili. Koko tämä ikävä juttu oli kääntynyt hänelle hyväksi. Tosinhan se maksoi jonkun verran, mutta ne rahat olivat hyvin käytetyt, hänen maineensa oli nyt leviävä yli koko maan.
Mack luki selityksen ja sanoi: "No, se kelpaa kyllä. Minä en tietystikään aijo käyttää sitä mihinkään."
"Kuten vain haluatte", vastasi Rolandsen.
"Enkä myöskään aijo ilmaista Teidän tunnustustanne, Asia jää meidän väliseksemme."
"Siinä tapauksessa puhun minä itse", sanoi Rolandsen. "Papin kirjeessä sanotaan nimenomaan, että on tunnustettava."
Mack avasi tulenkestävän kaappinsa ja otti esiin setelipinkan. Nyt oli hän tilaisuudessa näyttämään, mikä mies hän oli. Kukaan ei luultavasti tiennyt, että lahdella odotti vieras venhekunta juuri näitä rahoja, joita saamatta se ei halunnut lähteä tiehensä.
Mack laski neljäsataa taaleria ja sanoi: "En tee tätä Teitä loukatakseni, vaan minun on tapana pitää, minkä sanon. Olen luvannut neljäsataa taaleria, jotka nyt ovat Teidän."