Rolandsen meni ovea kohden. "Ansaitsen Teidän halveksumisenne", sanoi hän.
"Minun halveksumiseni!" huudahti Mack. "Sanon Teille erään asian…"
"Teidän jalomielisyytenne piinaa minua. Te ette vaadi minua rangaistavaksi, Te palkitsette minut."
Mutta eihän Mack olisi vielä voinut kopeilla kahdensadan taalerin menettämisestä varkauden kautta. Vasta sitten, kun hän palkitsi varkaan kaksinkertaisella summalla, sai asia loiston ympärilleen. Hän sanoi: "Teistä tulee nyt onneton mies, Rolandsen. Te menetätte paikkanne. Minä en tarvitse näitä rahoja, mutta niillä on Teihin nähden käytännöllinen merkitys ensi alussa. Ajatelkaahan sitä."
"En voi", sanoi Rolandsen.
Silloin otti Mack setelit ja työnsi ne hänen taskuunsa.
"Olkoot ne sitten lainaksi", pyysi Rolandsen.
Ja ritarillinen kauppakuningas suostui siihen ja vastasi: "Hyvä, olkoot lainaksi!" Mutta hän ymmärsi, ettei hän enää koskaan tulisi näkemään niitä rahoja.
Rolandsen vaipui kokoon, ikäänkuin hän nyt kantaisi elämänsä suurinta taakkaa. Oli oikein surkeata nähdä.
"Kiiruhtakaa nyt taas pyrkimään oikealle tielle", sanoi Mack kehoittavasti. "Eihän tämän harha-askeleen tarvitse olla auttamaton."