Rolandsen kiitti mitä nöyrimmin kaikesta, ja läksi. "Olen varas", sanoi hän jo tehtaan tytöille, kulkiessaan heidän ohitseen. Ja hän tunnusti kaiken.
Hän ohjasi kulkunsa pappilan veräjälle. Siitä repi hän pois Mackin ilmoituksen ja pani omansa sijaan. Siinä oli kirjoitettuna, että juuri hän oli varas, eikä kukaan muu. Ja huomenna oli sunnuntai — paljon kirkkoväkeä oli kulkeva siitä ohi.
X.
Rolandsen näytti pian toipuvan. Sittenkun koko pitäjä oli lukenut hänen ilmoituksensa, pysyttelihe hän itsekseen ja vältti ihmisiä. Sillä oli sovittava vaikutus; langennut sähköttäjä ei siis ollut päättömästi paatunut rikokseensa. Tosi asia oli, ettei Rolandsenilla enää ollut aikaa kierrellä toivotonna pitkin teitä, hän teki väsymättömästi työtä huoneessaan öisin. Oli monta pientä ja suurta koepulloa, jotka hänen täytyi sulkea laatikkoihin ja lähettää postin mukana itään ja länteen. Hän lähetteli myös sähkösanomia varhain ja myöhään. Oli tultava valmiiksi, ennenkuin hänet ajettaisiin pois asemalta.
Rolandsenin häväistysjuttu oli tullut tunnetuksi myös pappilassa, ja kaikki katsoivat nyt säälien neitsyt van Loosia, jolla oli ollut sellainen sulhanen. Pappi kutsui hänet konttoriinsa ja keskusteli hänen kanssaan kauvan ja lempeästi.
Neitsyt van Loos ei missään tapauksessa enää aikonut olla tekemisissä sähköttäjän kanssa, hän päätti mennä Rolandsenin luo ja lopettaa kaikki välit.
Hän tapasi Rolandsenin alakuloisena ja pahoillaan, mutta se ei liikuttanut hänen sydäntään. "Sinullahan on siistiä puuhaa", sanoi hän.
"Toivoin Teidän tulevan, voidakseni pyytää Teiltä armoa", vastasi
Rolandsen.
"Armoa? Ei, tiedätkö! Sanonpa sinulle Ove, että olen aivan sekapäinen takiasi. Enkä minä tahdo enää millään ehdolla tuntea sinua tässä maailmassa. Minua ei tunneta miksikään varkaaksi tai petturiksi, vaan kuljen rehellistä elämän uraani. Ja enkö minä ole varoittanut sinua parhaassa tarkoituksessa, ja sinä olet vain paatunut? Sopiiko nyt kihloissa olevan miehen käydä ympärinsä ja hakkailla vieraita naikkosia, kuin mikä hempukka? Ja sitten varastat sinä rahoja ihmisiltä ja rupeat tunnustuksille pitkin patsaita julkisen tien varrella. Häpeän niin, etten tahdo pysyä nahoissani, enkä kuitenkaan voi olla vapaa koko jutusta. Pidä vain suusi kiinni, minä tunnen sinut kyllä, sinä et voi muuta kuin paaduttaa itsesi ja huutaa eläköötä. Minun rakkauteni on ollut todellista laatua, mutta sinä olet vain ollut minua kohtaan juuri kuin spitaalitauti, ja olet saastuttanut minun elämäni varkaudella ja rosvoamisella. Ei hyödytä mitään, mitä aijot sanoa. Jumalan kiitos, kaikki ihmiset sanovat samaa, että sinä olet narrannut ja pahoinpidellyt minua. Pappi sanoo, että minun täytyy heti matkustaa sinun luotasi, niin vastenmielistä kuin se onkin hänelle. Eläkä nyt seiso siinä koettaen piiloutua, Ove, sillä sinä olet syntinen Jumalan ja ihmisten edessä ja suorastaan pimeyden pauloissa. Ja kun minä sanon sinulle Ove vielä kerran, niin en ajattele, eläkä luule, että taas sopisin sinun kanssasi. Sillä minun tarkoitukseni on, että me emme enää tunne toisiamme, enkä minä enää ole sinut Teidän kanssanne missään maailmassa. Sillä kukaan ei ole tehnyt niin paljon hyvää kuin minä olen tehnyt, sen tiedän minä aivan varmasti, mutta sinä olet vain ollut täynnäsi kevytmielisyyttä minua kohtaan ja olet pahoinpidellyt minua varhain ja myöhään. Mutta en minäkään, paha kyllä, ole ollut syytön, sillä minä olen katsonut sormieni välitse sinun tekojasi aina tähän asti, enkä ole saanut silmiäni auki."
Siinä seisoi nyt tuo onneton ihminen, eikä voinut puolustautua. Niin poissa suunniltaan, kuin tänään, ei Rolandsen ollut koskaan ennen kuullut neitsyen olevan, raskas rikos oli kokonaan järkyttänyt hänet. Kun hän lopetti puheensa, oli hän aivan uupunut.