Kaksi Mackin tehtaan työläistä, isä ja poika, astuivat maihin ja vanhus sanoi hyvää päivää.
"En ole ensinkään tyytyväinen sinun käyntiisi ja tulen tekemään sinulle jotakin", vastasi Rolandsen.
"Mitä niin?" sanoi ukko ja heitti poikaansa puolittain rohkean, puolittain pelokkaan katseen.
"Minä tulen tietysti surmaamaan sinut. Mitäs siitä ajattelet."
"Itse Mack on nyt lähettänyt meidät teidän luoksenne."
"Tietysti on itse Mack lähettänyt sinut minun luokseni. Tunnen hänen asiansa."
Nyt sekaantui myös nuorempi puheeseen ja sanoi, että urkujenpolkija halusi saada pois veneensä ja pyydyksensä.
Rolandsen huudahti katkerasti: "Hänkö? Onko mies järjiltään? Mitä minulle sitten jäisi? Minä asun autiolla saarella, minun täytyy käyttää venettä päästäkseni ihmisten ilmoille, minun täytyy kalastaa pyydyksillä voidakseni elää. Sanokaa hänelle sellaiset terveiset."
"Ja sitten pyysi uusi sähköttäjä meidän sanomaan Teille, että Teille on siellä joku tärkeä sähkösanoma."
Rolandsen hätkähti. Mitä! Nyt jo! Hän teki vielä pari kysymystä, joihin hän sai vastauksen, eikä enää ensinkään vastustellut kotiin lähtöä miesten seurassa. Nuorempi mies souti urkujenpolkijan venettä, ja Rolandsen läksi vanhuksen veneessä.