Kun he olivat ehtineet puolimatkaan, asetettiin veneet vierekkäin ja isä ja poika alkoivat aterioida eväsvakasta. Rolandsen katseli kaikkialle muualle päin. Ukko sanoi: "Meillä olisi vähän ruokaa tässä, jos niinkuin saisi olla Teille." Ja koko vakka asetettiin Rolandsenin eteen.
Hän viittasi kädellään kieltävästi ja vastasi: "Minä söin puoli tuntia sitten vankan aterian. Muuten et voi käsittää, miten tuo ohutleipä näyttää hyvin paistetulta. Ei kiitos, minä vain katselen ja haistan sitä!" Ja Rolandsen haasteli taas ja katseli joka suunnalle: "Ah, me elämme oikeastaan kamalan lihavasti täällä Pohjolassa. Olen varma, ettei ole ainoatakaan kauppapuotia, jossa ei riippuisi lihakimpaletta. Ja entä kaikki silava. Mutta sellaisessa elintavassa on jotakin eläimellistä!" Rolandsen kiemurteli vasten tahtoaan veneen pohjalla ja sanoi: "Miten kauvan minä olisin oleskellut tuolla saarella, kysyt sinä? Olisin tietysti jäänyt syksyyn asti ja katsellut tähdenlentoja. Olen tavattomien ilmiöiden harras ystävä, minua huvittaa katsella, miten taivaankappaleet pirstoutuvat."
"Niin, se on nyt sellaista, mitä minä en ymmärrä."
"Taivaankappaleitako? Kun toinen tähti viskaa toisen aivan villisti ja silmittömästi taivaan kantta alaspäin."
Mutta syömistä jatkui, ja Rolandsen huudahti: "No tepä syötte vasta sikamaisesti! Kylläpä jaksatte tunkea vatsaanne ruokaa!"
"Nytpä olemmekin syöneet", sanoi ukko sävyisästi.
Veneet erkanivat toisistaan, ja miehet tarttuivat taas airoihin.
Rolandsen asettautui veneen perään nukkumaan.
He tulivat kotiin iltapäivällä, ja Rolandsen meni heti lennätinasemalle sähkösanomia kyselemään. Ne sisälsivät ilahduttavia ilmoituksia keksinnöstä, korkea tarjous patentista Hampurista ja vielä korkeampi tarjous eräältä toiselta liikkeeltä toimiston välityksellä. Ja Rolandsen oli niin ihmeellinen olento, että hän juoksi metsään ja oli hyvän aikaa yksin, ennenkuin hän ryhtyi hankkimaan itselleen jotakin syömistä. Mielenliikutus teki hänestä pojan, kädet ristissä olevan lapsen.
XIV.
Hän meni Mackin konttoriin, ja hän meni sinne uutena miehenä, niin, jalopeurana. Omituinen mielenliikutus valtaisi kenties Mackin perheen nähdessään hänet, Elise kenties onnittelisi häntä, ja tämä vilpitön ystävyys tekisi hänelle hyvää.