Elise matkusti kaupunkiin.

Ja kaikki meni kuitenkin tavallista menoaan, näyttäytyi, että tultiin toimeen hänettäkin. Mutta nyt oli niin, että siitä hetkestä alkaen, jolloin Rolandsen oli ruvennut Mackin yhtiömieheksi, oli hän itselleen luvannut tehdä vain kunnollisesti työtä, eikä antautua haaveiden valtaan. Kesällä haaveillaan, mutta sitten on sen aika ohi. Mutta toiset haaveilevat koko ikänsä auttamattomasti. Kuten nyt neitsyt van Loos Bergenissä. Rolandsen oli saanut kirjeen häneltä, ettei hän enää pitänyt Rolandsenia ensinkään huonompana itseään, koska Rolandsen ei ollut saastuttanut itseään varkaudella, vaan oli vain tehnyt poikamaisen kujeen. Ja hän peruutti purkauksen, ellei vielä ollut myöhäistä.

Lokakuussa palasi Elise Mack kotiin. Sanottiin hänen olevan oikein kihloissa, ja että hänen sulhasensa, rannikkolaivan kapteeni Henrik Burneus Henriksen, tulisi tervehtimään häntä. Valmistettiin suuria tanssiaisia Rosengårdin suureen saliin, ja saksalainen soittokunta, joka oli paluumatkalla Ruijan kaupungista, oli tilattu puhaltamaan huilua ja torvea. Koko pitäjä oli kutsuttu tanssiaisiin, Rolandsen muiden mukana, ja lukkarin Olga oli nyt vastaanotettava Fredrikin tulevana puolisona. Mutta papin perheelle sattui esteitä. Uusi pappi oli nyt nimitetty; häntä odotettiin joka päivä, ja hyvän piirikappalaisen piti lähteä toisaalle, pohjoiseen päin, jossa toinen seurakunta oli ilman paimenta. Eikä hänestä ollutkaan vastenmielistä kyntää ja kylvää uuteen maahan, täällä ei ollutkaan työ aina onnistunut. Yhteen tarmokkaaseen toimenpiteeseen saattoi hän kuitenkin viitata — hän oli taivuttanut Levionin sisaren muistamaan, kuka se ainoa mies oli, jonka velvollisuus oli naida hänet. Se oli pitäjän puuseppä, talonomistaja, jolla oli kolikoita kirstun pohjalla. Kun pappi vihki heidät alttarin edessä, tunsi hän vienoa tyydytyksen tunnetta. Ahkeralla kilvoituksella onnistui kuitenkin hiukan parantamaan siveellisyydentilaakin.

"No niin, meneehän tässä kaikki hiljalleen, jumalankiitos", ajatteli pappi. Hänen taloudessaan vallitsi taas jonkunlainen järjestys, uusi neitsyt oli tullut, ja hän oli vanha ja vakava, pappi aikoi ottaa neitsyen mukaansa ja pitää hänet uudessakin paikassa. Ehkäpä kaikki selviytyisi. Pappi oli ollut ankara herra, muita ei näyttänyt kuitenkaan sen takia olevan mitään vihaa häntä kohtaan — kun hän pappilan sillalla varustautui laivamatkalle, olivat monet tulleet heittämään jäähyväisensä. Mitä Rolandseniin tulee, ei hän halunnut jättää käyttämättä tätä tilaisuutta ollakseen kohtelias — Mackin kannella varustettu vene kolmine soutajineen vartoi jo häntä, mutta hän tahtoi lykätä lähtöään, kunnes papin perhe oli lähtenyt, Papin täytyi kaikesta huolimatta kiittää häntä tästä kohteliaisuudesta. Ja samoinkuin kirkonisäntä Levion aikoinaan oli kantanut rouvan maihin, sai hän taas kantaa hänet veneeseen. Levionillekin näyttivät koittavan valoisammat päivät, sillä pappi oli luvannut tehdä parhaansa, että hänet taas asetettaisiin kirkonisännän virkaan.

Kaikki selviytyisi kyllä.

"Jollei Teidän matkanne nyt olisi pohjoiseen ja minun etelään, niin olisimme tehneet seuraa toisillemme", sanoi Rolandsen.

"Niin", vastasi pappi. "Mutta muistakaamme, rakas Rolandsen, että Te menette etelään ja me pohjoiseen päin, mutta että me kerran kaikki yhdymme samassa paikassa!" Niin todisti hän ollen väsymätön loppuun asti.

Rouva istui perässä samat vanhat kengät jalassa — ne oli paikattu ja olivat sen kautta rumentuneet oikein perinpohjaisesti. Mutta rouva ei ollut pahoillaan, päinvastoin säteilivät hänen silmänsä ja hän riemuitsi päästessään uuteen paikkaan katselemaan, millaista siellä oli. Hän ajatteli yhtäkaikki kaipauksella erästä suurta harmaata kiveä, jota pappi ei millään ehdolla antanut hänen ottaa mukaansa, vaikka se oli niin kaunis.

Vene läksi rannasta. Huiskutettiin hatuilla, huiveilla ja nenäliinoilla, ja huudettiin hyvästejä veneestä ja rannalta.

Sitten nousi Rolandsen veneeseensä. Hänen tuli jo tänä iltana olla Rosengårdissa, siellä odotti kaksinkertaiset kihlajaiset, eikä hän sitäpaitsi halunnut jättää käyttämättä tätä tilaisuutta ollakseen kohtelias. Kun Mackin veneen mastossa ei ollut lippua, lainasi hän korean, punavalkean suuren laivan lipun, jonka hän antoi miesten pystyttää ennen lähtöään.