"Ajattelin, että viipyisitte täällä yön. Kun on erityinen merkitys.
Niin voisinhan sanoa, että kutsuilla on erityinen merkitys…"
He kävelivät ympäri muiden joukossa, juttelivat hiukan siellä ja täällä. Kun Rolandsen tapasi kapteeni Henriksenin, joivat he toistensa kanssa kuin vanhat tuttavat, vaikka he eivät olleet ennen nähneetkään toisiaan. Kapteeni oli hyväntahtoinen, hiukan lihavahko herra.
Sitten alkoi musiikki soida, istuttiin pöytään kolmessa eri huoneessa, ja Rolandsen toimi kätevästi niin, että hän joutui sellaiseen paikkaan, jossa ei istunut keitään hienompia ihmisiä. Vanha Mack huomasi hänet kiertomatkallaan ja sanoi "Istutteko Te täällä? Niin, no! Ajattelin vain…"
Rolandsen vastasi: "Tuhannen kiitosta, kyllä me kuulemme tännekin asti
Teidän puheenne."
Mack pudisti päätään: "Ei, en minä pidä mitään puhetta!" Hän poistui miettivän näköisenä — jotakin näytti tulleen väliin.
Illallinen syötiin ja paljon oli viiniä ja suuri ihmiskuhina. Kahvin aikana istuutui Rolandsen kirjoittamaan sähkösanomaa. Se oli neitsyt van Loosille Bergenissä, ettei toki vielä ollut liian myöhäistä — tule pohjoiseen päin ensi tilassa. Ovesi.
Sekin asia oli hyvin, kaikki oli hyvin, erinomaisesti! Hän vei itse sähkösanoman lennätinasemalle ja katsoi, että se lähetettiin. Sitten meni hän takaisin. Elämä pöytien ääressä oli käynyt vilkkaammaksi, vaihdettiin paikkoja. Elise tuli hänen luoksensa ja ojensi hänelle kätensä. Hän pyysi anteeksi, että hän oli äsken mennyt Rolandsenin ohi tuolla tavalla.
"Kunpa vain tietäisitte, miten kaunis te taas tänä iltana olette", sanoi Rolandsen ollen varma ja kohtelias.
"Niinkö arvelette?"
"Niinhän olen muuten yleensä aina arvellut. Minähän olen ollut vanha ihailijanne, tiedättehän sen. Todellakin, ettekö muista, miten minä viime vuonna suorastaan kosin teitä!"