Edevart ei malttanut enää olla ääneti: En enempää pyytänytkään. Olin sillä kertaa kulkijamies ja kiitin kauppojani, kun sain työtä ruokapalkalla.
Haakonin täytyi selitykseen tyytyä. Lopulta hän kääntyi vaimonsa puoleen kysyen tältä kuin piloillaan, mutta samalla ilkeästi: Tekikö hän edes mitään? Näyttää niin hienolta herralta!
Älä viitsi! pyyteli vaimo hiljaa.
Aviopari alkoi tehdä ostoksiaan, kumpikin tahtoi ostamansa tavarat omaan säkkiinsä, välillä siinä puhuttiin kaikki kolme yhtaikaa. Edevart kyseli lapsista. Haakon huomasi tuttavia toisten ostajien joukossa ja joutui puheisiin näiden kanssa. Edevart ja Lovise Magrete kulkivat edestakaisin kumpikin omalla puolellaan kaupan myymäläpöytää valitsemassa vaimon haluamia tavaroita. Lopulta he joutuivat myymälän toiseen päähän jääden siten kahden, mutta puhuivat koko ajan vain tavaroista, kertaakaan salaa toisilleen kuiskaamatta. Oih! Minne oli nyt joutunut tuo kesäinen ihme? Oliko kumpikin unohtanut, mitä he olivat olleet toisilleen? Vihdoin Edevart sai kysyneeksi:
Oletko voinut hyvin?
Nainen vilkaisi nopeasti taakseen vastaten sitten: Hän on poissa, hän on mennyt ulos! Kyllä, kiitos, kyllä olen voinut hyvin.
Mitä miehesi ajattelee siitä, että minä olen nyt täällä?
Lovise Magrete: Minun täytyy mennä katsomaan, minne hän…
Et mene! sanoi Edevart tiukasti. Kuule Lovise Magrete, minä olen niin odottanut sinua!
Toinen pudisti hiljaa päätään vastaamatta mitään.