Minulla on taskussani pikkuinen kapine, jonka tahtoisin antaa sinulle.
Olet kai kuullut hänestä paljonkin puhuttavan? kysyi vaimo.
Olen kyllä.
Niin, mutta hänethän armahdettiin, sanoi nainen innokkaasti, hän käyttäytyi niin hyvin, että sai kokonaisen vuoden anteeksi. Eikö se ollut mainiota?
Olihan se, mutisi Edevart hajamielisenä.
Ettei hän vain pääse juomaan! sanoi vaimo sitten levottomana.
Edevart: Hänhän puheli jonkun tytön kanssa? Sellaisen punatukkaisen tytön kanssa. Siitä naisihmisestä ei miehesi hyödy yhtään mitään.
Niin, Lovise Magrete myönsi, tunnen sen tytön, Haakonilla voisi olla parempiakin puhetovereita.
Anna heidän olla! Edevart kopeloi taskuaan. Minulla on täällä sinulle pieni lahja…
Ei! Minulle ei saa antaa mitään, en uskalla ottaa mitään. Odotahan vähän, minun täytyy mennä katsomaan; tulen heti takaisin.