En ole, sanoi August. Ei ole kukaan kysynytkään.

Etkö tahdo itse kuulostaa?

En viitsi. Kun miehet ovat minua vastaan.

Vai niin. Mitäs sitten aiot talvella tehdä?

Lähden taas merille, vastasi August.

Edevart sanoi: Kunpa minäkin pääsisin mukaan!

Kummankaan lähdöstä ei sinä talvena tullut mitään, eikä Edevart lähtenyt Lofooteillekaan, vaikka hänet olisi otettu mukaan täytenä miehenä. Tämä oli hänen vanhemmilleen pettymys. Isän ei tosin ollut itsensäkään tapana käydä kalassa, mutta hän sai vähän palkkaa siitä, että vartioi laajan piirikunnan lennätinjohtoja. Edevart sitä vastoin jäi kotiin, vaikkei hänellä ollut muuta ansiota tiedossa. Pojan olisi sietänyt ajatella enemmän omaa parastaan, mutta sitä asiaa ei voinut enää auttaa. August alkoi ostaa ympäristöstä nahkoja ja vuotia ja otti Edevartin mukaansa niitä kantamaan.

Kerran sitten tuli ilmi, että Augustilla oli taskussaan enemmänkin talareita, ja hän suostui maksamaan Edevartille saman palkan, minkä tavallinen renki sai talvella Lofooteilla; heidän välinsä olivat siis selvät eikä Edevart hävinnyt kaupassa mitään. Sitä paitsi hän oppi Augustilta paljon ja piti häntä, maailman ympäri purjehtinutta miestä kerrassaan erinomaisena miehenä.

He siis ostelivat nahkoja, enimmäkseen vasikannahkoja, lampaannahankin sieltä täältä ja aina joskus lehmänvuodankin. Koirien keskuudessa alkoi äkkiä liikkua tautia, jokin vieras koira toi paikkakunnalle penikkataudin ja tartutti sen kaikkiin piirikunnan koiriin. August ja Edevart, ainoat kotiin jääneet täysikasvuiset miehet, kutsuttiin apuun, ja he tappoivat ihmisten helpotukseksi monta koiraa, nylkivät ne ja saivat nahat vaivoistaan. Mutta ymmärsikö August nahkakauppaa? Ei hän siitä aivan tietämätön ollut, hän itse arveli, sillä monen muun paikan ohessa missä oli vieraissa maissa ollut, hän oli myös jonkin aikaa työskennellyt lammasfarmilla Australiassa.

Paastoajan lähestyessä August laajensi kauppaansa ja alkoi ostella arvokkaampia nahkoja, saukon, ketun ja kärpännahkoja. Hän hankki jostakin pyssyn ja kahdet raudat ja rupesi itsekin pyydystämään. Se veteli hyvin, paikkakunnalla ei ollut pitkiin aikoihin ammuttu laukaustakaan, kettu ja saukko eivät siellä olleet suinkaan harvinaisia, ja kerran onnenpäivänä Augustilla oli kotiin palatessaan sekä sinikettu että saukko. Hänen hartain toivonsa oli että saisi kärpänkin, hän tiesi kertoa Edevartille, että kuninkaiden viitat oli vuorattu kärpännahoilla, mutta arat otukset olivat harvinaisia ja niitä oli vaikea pyydystää.