Aika kului, nahkojen hoitaminen oli heidän jokapäiväistä työtään, he ripustivat ne säleiden päälle seinille taikka jännittivät seipäille tuulessa kuivamaan. Sitä mukaa kuin ne kuivivat, ne lajiteltiin ja pantiin kimppuihin. Kun venekunnat keväällä palasivat Lofooteilta, oli toveruksilla nahkavarastoja ladoissa ja parvilla, joista heinät olivat loppuneet. Kärpännahkoja heillä ei ollut, mutta kerran jäiden lähdettyä heitä merilinnunpyynnissä onnisti niin hyvin, että he saivat ammutuksi hylkeen, joka oli harvinainen vieras täällä vuonossa. Siitä lähti hyvä nahka.
Ihmiset pudistivat päätään Augustin nahkakaupoille — etkö tahdo ostaa hiirennahkojakin? kysyi nuori Teodor pilkoillaan. Augustin liiketoiminta oli ainakin uutta ja outoa tällä paikkakunnalla, ja kun hän olisi lainannut kahdeksanhangan kuljettaakseen sillä nahat pois, vastasi Karolus, jonka oma vene oli, että se matka hänen oli paras heittää sikseen, se ei korvaisi veneenvuokraa! Mutta August tiesi asiasta jonkin verran, hän oli ostanut joka nahan pilahinnalla ja sitä paitsi asettunut yhteyteen suuren trondheimiläisen nahka- ja turkisliikkeen, Klem, Hansen & Co:n kanssa, saman, jonka pyöreä leima on sinervänä tammella parkitussa anturanahassa ja joka tunnettiin kaikkialla Nordlandissa — August oli saanut sieltä tyydyttäviä tietoja. Klem, Hansen & Co:lla oli aikomus käydä kesällä pohjan puolessa ja ostaa ja myydä Stokmarknesin markkinoilla ja sinne siis Augustin piti lähteä tavaroineen. Mutta hänellä ei ollut venettä.
August sai kokea, että mieliala oli häntä vastaan. Toiset nuoret miehet palasivat juuri kotiin Lofooteilta, taskussa rahoja ja mukanaan kaikenlaista tavaraa, kun taas Augustilla oli vain nahkoja eri taloissa ladoissa ja parvilla ja hän tietenkin oli kuluttanut killinkinsä niiden ostoon.
Samana päivänä, jolloin Lofootien kävijä kahdeksanhankainen oli vedettävä venehuoneeseen odottamaan seuraavaa talvea, pyysi August sitä vuokratakseen, mutta omistaja epäsi. Tämä sanoi syyksi, että se oli uusi ja kallis vene, ei edes ollut vielä kokonaan maksettu, varuksista, purjeista, köysistä, ankkurista oli vielä velkaa. August astui muutaman askelen poispäin, palasi takaisin ja sanoi: Myytkö veneesi?
Että myynkö veneen? Tahtoisitko sinä sitten ostaa sen?
Tahtoisin, sanoi August.
Karolus hämmästeli: Häh — vai ostaa sen?
Edevart seisoi vieressä, hänkin ällistyneenä.
Mutta kuullessaan Augustissa olevan niin paljon miestä, että hän jaksoi ostaa pyyntiveneen kaikkine varuksineen, Karolus sai siitä paljon ajattelemisen aihetta ja myös aihetta juosta naapureissa. Asiasta puhuttiin pian koko kylässä, ja vielä kerran August löi kylän nuoret miehet laudalta. Mitä riivattua — onko se kotiin palannut meripoika silkkaa rahaa! Veneenomistaja alkoi taipua, meni itse Augustin luo ja sanoi: En voi luopua veneestäni, minun on siitä elettävä; mutta saat sen vuokralle matkallesi, jos tahdot.
Ei, mieluummin ostan sen, vastasi August ja oikaisi tuntuvasti selkäänsä.