No olkoon, koska kerran sinä tahdot!
Ja Edevartiin päin kääntyen hän virkkoi: Helpotapas nyt vähän, niin otan tämän piipun. Ja nyt puoli naulaa piipputupakkaa, Virginiaa, niin sitten pääset minusta? kai se on sinusta hauskaa, eikö niin?
Edevart ei vastannut.
Voinet toki sentään sen sanoa, mitä olen velkaa koko roskasta?
Edevart mainitsi summan.
Kas vain, tiesitpäs edes sen! Mutta et muuten näytä tietävän liikoja, et puhu etkä pukahda. Sanohan, Lovise Magrete, oliko tuo mies tuollainen tuppisuu meillä ollessaankin.
Älä nyt viitsi! pyysi nainen hiljaa.
Älä nyt ja älä nyt… Mutta miksi hänen pitää seistä tuossa saamatta vastausta suustaan? Onhan hän ollut meillä työmiehenä.
Ei, maksa pois nyt! pyyteli Lovise Magrete levottomana. Päästään sitten lähtemään kotiin.
Miehen maksaminen kävi hitaasti. Siitä tuli pitkä lasku, monta pikkuerää. Edervartilla oli ne kaikki päässään, mutta hänen täytyi laskea puolihumalaiselle miehelle kaikki yhä uudestaan. Ja kesken kaiken Haakon saattoi aina sanoa paukauttaa: Mutta ethän tehnyt mitään pahaa? Ethän?