En taida uskaltaa enää seistä tässä, kuiskasi Lovise Magrete katsellen pelästyneenä ympärilleen.
Entä etkö enää muista, mitä sanoit seuraavana aamuna?
Nainen huokasi: Kyllä, mutta hänhän tuli sitten kotiin, kuten tiedät, emme voineet sitten enää. Ei, nyt minun on mentävä.
Niinpä niin, Edevart tiuskaisi loukkautuneena. Mene sinä vain miehesi luo!
Lovise Magrete säpsähti: Ei hän ole niin mitätön mies kuin sinä Edevart luulet! Sinun olisi pitänyt vastata hänelle ja puhua hänen kanssaan eikä sillä tavalla…
Edevart kahahti kalmankalpeana, raivosta suunniltaan: Helvettiäkö minä häntä pokkuroimaan, ettäs tiedät! Joutaa tulla tänne!
Ei! Ei! Edevart, varo häntä, kuuletko? Minua niin pelottaa!
Hahhah! kyllä minä sen tiedän, että hän osaa käyttää puukkoaan.
Voi, mutta hänhän oli silloin humalassa, yritti toinen puolustella miestään. Ja sinun sietää myös muistaa, että hän teki sen minun tähteni, niinkuin varmasti olet kuullut. Hän ei aikonut tappaa sitä toista miestä, ja niinhän se onneton itsekin sanoi, myönsi ärsyttäneensä Haakonia. Sen hän todisti Jumalan silmien edessä.
Edevart jatkoi yhtä katkerana: Ja tässähän minä kai rupean seisomaan ja hänestä puhumaan! En välitä hänestä senkään vertaa kuin toisesta saappaastani. Voit sanoa hänelle sellaiset terveiset.