Edevart! Ole nyt hyvä minulle vielä tämä kerta! pyyteli Lovise Magrete laskien kätensä hänen käsivarrelleen. Löydät varmasti kohta itsellesi tytön, niin ettet välitä enää minusta… Tuolla hän on!
Ja Lovise Magrete juoksi peloissaan tuvan ovelle.
Haakon tuli häntä vastaan kysyen, kenen kanssa hän oli puhellut. Edevart ei kuullut vastausta, mutta ovesta tulvivassa lampunvalossa hän näki Haakonin riuhtaisevan itsensä irti ja lähtevän häntä kohti.
Siitä tuli hyvin lyhyt tappelu. Miehet eivät sanoneet montakaan sanaa, iskivät vain yhteen kuin mielettömät, ja Edevartin hillitön kiukku ratkaisi asian: ei tarvinnut antaa ainoaakaan töytäisyä, tuo vanha temppu, jalkakampi ja isku korvan alle nuoresta, raskaasta nyrkistä jo riitti. Haakon oli maassa yhdessä kasassa.
Lovise Magrete oli juossut hädissään tupaan, tanssijat ryntäsivät ulos erottamaan tappelijoita, mutta tulivat liian myöhään, heille ei ollutkaan suotu heidän haluamaansa huvitusta. He eivät katsoneet Edevartia suinkaan suopein silmin: tuo vieras pohjanpuolelainen oli noussut liian nopeasti, tilapäisestä sekatyömiehestä kauppa-apulaiseksi, ja nyt oli iskenyt pelimannin maahan ja tärvellyt koko tanssit ja ilot. He alkoivat mutista uhkaavia sanoja asettuen Haakonin puolelle, sillä tämä oli kaikesta huolimatta vanha tuttu, ei uusi tulokas: he alkoivat ärhennellä Edevartin edessä. Vähät siitä, tämä seisoi paikallaan, väistämättä hivenenkään vertaa. Yksi nuori kyläläinen sattui tulemaan hiukan liian lähelle ja sai oitis tuntuvan varoituksen. Hehän olivat kaikki maistaneet, Haakon Doppen oli ryypännyt ja käynyt vähän veteläksi, muuten kai olisi selviytynyt paremmin. Hän hymyili nolona ja veltosti hilaantuessaan jaloilleen. Lovise Magrete pudisteli lumen hänen vaatteistaan.
Ei tämä ole vielä tällä selvä! uhkasi Haakon Edevartia. Mies oli selvinnyt niinä parina minuuttina, jotka oli maannut kinoksessa, tunsi itsensä jälleen voimakkaaksi ja jänteväksi ja alkoi uhkaavasti pyörähdellä. Lovise Magrete kirkaisi, raivostuneen miehen tovereista joku yritti tätä pidättää. Siitä syntyi aika metakka ja meteli. Edevart seisoi äänetönnä, paikaltaan hievahtamatta.
Mitä nyt? kuului yhtäkkiä ääni karjaisevan. Tulija oli Knoff. Hänen katseensa siirtyi miehestä mieheen.
Ei tämä mitään, ehätti joku vastaamaan. Toiset havaitsivat viisaimmaksi kertoa koko totuuden isännälle, joka oli korottanut tuon vieraan tulokkaan nykyiseen arvoonsa ja piti häntä ehkä suojattinaan: Haakon Doppen vain piti täällä vähän rähinää, ei se ollut mitään vaarallista.
Knoff vilkaisi Haakoniin ja sanoi: Jos tahdot olla täällä huomiseen, niin painu maata!
Voin minä lähteä kotiin jo tänä iltanakin! vastasi Haakon kiukustuneena.