Niin, minähän täällä kävellessäni lauleskelen. Juolahti mieleeni käydä katsomassa, ovatko kaikki ovet kunnolla lukossa. Tekin olette myöhään ulkona.
Niin olen, täytyy haukata hiukan raitista ilmaa! Kaiket päivät joudun olemaan sisällä. Edevart aikoi mennä ohi.
Täällä on ollut kovin rauhatonta tänään, neitsyt Ellingsen jatkoi puhetta. Tehän jouduitte käsirysyyn sen Haakon Doppenin kanssa? Ei se ollut mitään.
Oli se toki, herranen aika! Reipas poika, kun pystyy tekemään sellaista.
… oli typerä ja päissään, virkkoi Edevart torjuen, mutta sisimmässään sentään hyvillään neitsyen kehumisesta. Joku sentään kehui häntä. Tuo neitsyt Ellingsen ei totta vieköön ollut hullumpi, oli nuori ja sukkela, hoiti suurta taloutta päivät pitkät, hänellä oli palvelustyttöjä komennettavanaan. Oliko hän kaunis? Komea vartalo hänellä oli, ja hän oli kookas, hänellä oli ruskeat nappisilmät ja korkea povi ja nyt oli vielä kaatanut vaatteisiinsa jotakin ihanaa tuoksua, jota Edevart veti henkeensä.
Varokaa häntä! varoitteli neitsyt. Tiedätte kai, mitä hän on tehnyt?
Tiedän, Edevart vastasi välinpitämättömästi. Mutta ei hän ole vaarallinen, hän sitten lisäsi ylimielisesti.
Neitsyt Ellingsen: Tunnetteko hänen vaimonsa?
En juuri… niin, olin heillä vähän aikaa töissä syksyllä. Hän oli niin yksin ja avun tarpeessa.
Pidittekö hänestä?