Tietysti! Lovise Magrete tahtoi pelastaa miehensä, jottei tämä joutuisi taas ikävyyksiin, ei tahtonut sallia tämän joutuvan toistamiseen kiinni! Edevart palasi huoneeseensa ja heittäytyi vuoteelle pitkäkseen, pysytellen makuulla loppuyön ja selvitellen itsekseen, että hänen täytyy päästä pois kotiin Poldeniin tästä kovan onnen paikasta, heti kun se vain käy päinsä. Nyt hän oli saanut kiitoskirjeen isältään: rahat tulivat mainioon tarpeeseen, olivat suuri lahja, niillä saatiin ruokaa talveksi ja; sitä paitsi uusi turvekatto navettaan, entinen vuotikin jo pahasti, ja sitten vielä pikku tytöille hyvät hameet. Kleivan Josefine oli ommellut ne, hän oli niin kätevä. Kirje oli Joakimin kirjoittama, joka luki ja kirjoitti kuin hevonen, paljon paremmin kuin Edevart; oli tuollainen pisamanaamainen, pahuksen sukkela poika ja koko mato sylipainissa ja jalkakammen teossa. Joakim puolestaan kertoi ruvenneensa Karoluksen venekuntaan Lofootein matkalla, ja sitten hän halusi sillinuottueeseen. Hän täytti elokuun neljäntenä päivänä vasta neljätoista, mutta oli päässyt ripille tavallista aikaisemmin, ja Lofootein retkellä hän saisi täyden miehen palkan.
Niin, niin, Joakimissa ei ollut mitään vikaa. Edevart ei pelännyt yhtään pikkuveljen puolesta, hän ei ainakaan tärvelisi elämäänsä joutavissa haaveissa eikä hairahtuisi ilkeihin kepposiin.
Aamusella Edevart asettui vanhalle paikalleen myymälään ja ryhtyi hoitamaan kauppaa. Oli tullut taas väkeä. Hän näki Lovise Magreten miehineen pitkän myymälän käytävässä, jossa oli lapioita ja muita rautatavaroita, Lovise Magrete piteli miestään käsivarresta ja näytti koettavan saada tätä lähtemään ulos, mutta mies tuli kuin tulikin myymälään asettuen tiskin viereen ja laskien säkkinsä maahan.
Me lähdemme heti, ehätti Lovise Magrete selittämään. Meiltä unohtui eilen jotakin.
Haakon oli nähtävästi nukkunut pahimman humalansa. Hän näytti olevan nolona ja häpeissään, silmät verestivät; hän ei ollut suorastaan ystävällinenkään, mutta pyysi vain tarvitsemansa tavarat ja maksoi ne mitään virkkamatta. Sama punatukkainen tyttö, jonka kanssa Haakon oli edellisenä iltana ollut puheissa, tuli nyt kauppaan ruveten tekemään joitakin pikku ostoksia toiselta myyjältä. Lovise Magrete kalpeni nähdessään tytön ja asettui tämän ja Haakonin väliin; se oli kai pelkkää vastenmielisyyttä ja typerää mustasukkaisuutta Lovise Magreten puolelta.
Edevart ei voinut olla mielessään surkuttelematta Haakonia, hän oli harkinnut asiaa yöllä tarkemmin: loppujen lopuksikaan ei ollut suinkaan ihme, että Haakon Doppen epäili häntä ja tunsi vastenmielisyyttä häntä kohtaan, Edevart itsekin olisi varmasti tuntenut samaa samoissa olosuhteissa. Hänhän oli ollut talossa viikkokaupalla Lovise Magreten kanssa, ja hänet oli käsketty lähtemään pois vasta pari päivää ennen kuin tämän mies palasi kotiin. Haakon oli oikeassa.
Sinulta loppui tanssiminen vähän äkisti eilen illalla! sanoi Haakon punatukkaiselle tytölle.
Niinpä kyllä, tämä vastasi hymyillen. Miten se oikein kävikään?
Kysy tuolta, jolla on kultasormukset sormissaan!
Lovise Magrete: Hyi! Ole nyt siivolla!