Sanoinko viisi? Mutta oletko sitten unohtanut, että niitä oli vielä toiset viisi? Ja ne olivat oikein uhalla suuria, ne olivat vain toisessa paikassa laivassa. Ettäs tiedät! Ja yhteen laatikkooni olin kätkenyt kaiken hyvän lisäksi koko joukon seteleitä — ja kaikki meren hyviksi!
Edevart ei kylläkään osannut uskoa kaikkea kuulemaansa, mutta tahtoi osoittaa osanottoaan ja pudisti hänkin surullisena päätään.
Niin, oletko kuullut mokomaa! Mutta tietystikin luulet minun vakuuttaneen kaikki ja saaneen kymmenentuhatta talaria rahaa kouraani heti kun tulin kotiin? Jos sanoisin niin, istuisin tässä tuolilla valehtelemassa niin että korvat heiluvat. Olin pöllö, jätin kaikki vakuuttamatta, olin typerys ja lurjus omaa itseäni kohtaan! Hyi! Augustin täytyi aivan sylkäistä, niin hän halveksi ja haukkui itseään, oli aivan kuin hän olisi kääntynyt selin omaan itseensä ja mennyt tiehensä. — Entä jos olisin vakuuttanut tavarani? Silloin vaikka taivas olisi saanut ratketa päällemme, mutta kotiin tultuani olisi luettu rahat pöytään! Nyt luotin Jumalan onneen, minulla oli laatikoissani kunnollista tavaraa tuhansien arvosta, mutta hänpä lähettikin niskaamme myrskyt ja myllerrykset. Oliko hyvinkin ankara myrsky?
Tyhjiä kanssa! August tuhahti pilkallisesti. Olen ollut mukana paljon pahemmassakin, mutta silloin on toki ollut rehellinen myrsky; mutta mokomassa rapakossa kuin Itämeri ei sellaisesta kannata puhuakaan. Ilmapuntari laski kiivaasti, neula jäi riippumaan kuin kellon osoitin kuuden numeron kohdalle. Se oli hyvä varoitus, aloimme oitis koota purjeita, mutta luuletko meidän saaneen edes siunaaman vertaa aikaa siihen? Oli samanlaista kuin jos olisit pistänyt toisen salaa kuoliaaksi tämän ennättämättä puolustautua. Ettäkö hirmumyrsky? Minä vähät välitän pahaisesta hirmumyrskystä, niin juuri, kun olen suurella valtamerellä ja on lujan laivan kansi jalkojen alla, silloin vähättelen koko hirmumyrskyä. Mutta tämä! Ja kun sekä etu- että isomasto olivat minuutissa menneet helkkariin, niin tunsimme luissamme, että olimme myytyjä miehiä. Sellaisella hirmumyrskyllä on aina sama tapa, se nousee tuossa tuokiossa, tuskin ehdit laskea viiteen tai kymmeneen, ennen kuin se jo on niskassa, se ei kysy, pidätkö siitä vai et, ja samalla tulee silmiä puhkova pimeä. Sellainen se on, eikä siitä koskaan pääse kunnolla selville. Neiti, give me a trifle more of that meat! Neiti ymmärtää englantia. Voinhan syödä vielä hiukkasen, vaikkakin se menee ihan hukkaan, se on totta. Ei näetkös, koko onnettomuus oli se, että laiva oli laho. Siinä ei ollut lastina kovaa tavaraa, ruista vain, eikä ollut sen vertaa karia, mihin olisi saanut puhkaistuksi kupunsa, mutta sittenkin siihen repesi tämän huoneen lattian pituinen aukko. On sekin sikamaista, niin laho laiva, ettei kestä edes ruista, joka on pehmeää kuin — miten sanoisinkaan — kuin untuvahöyty. Vai pelastaa jotakin — en ymmärrä, kuinka voit puhuakaan minkään pelastamisesta. Laiva meni pohjaan kuin kivi, sama kuin jos olisit painanut iänikuisen vanhan ja ravistuneen purtilon veteen. Ei, mitäs siitä olisi tullut, kapteeni ei saanut pelastetuksi edes laivan päiväkirjaakaan. Muuten oikein helkkarin hyvä kapteeni, ja kuuluu saavan uuden laivan. Ei lähtenyt laivasta, ennen kuin seistiin vedessä polvia myöten. Veneisiin! hän sitten komensi, ja olimmehan saaneet veneet kuntoon. Mutta silloinpa yrittikin olla jo liian myöhä, oli hiuskarvan varassa, ettei myrsky riuhtaissut toista venettä venekurjista ja vienyt sitä sen pitkän tien; pysyttelimme mahdollisimman kauan laivassa, lähdimme siitä vasta kun varma kuolema oli silmien edessä, sillä laiva on kerta kaikkiaan laiva, mutta vene ei ole yhtään mitään. Niin, sait kai kirjeeni?
Ei, Edevart ei ollut saanut minkään valtakunnan kirjettä.
Kirjoitin sinulle Fosenlandetiin.
Mutta minä olenkin ollut Lofooteilla ja toin tänne eilen illalla jahdissa kalalastin.
August ei malttanut kuulla, mitä toveri kertoi, hänen oma onnettomuutensa täytti niin kokonaan hänen mielensä. Kaikki laatikot pohjaan! Ja vähällä olin itsekin mennä niiden mukana, sillä en tahtonut tulla veneeseen. Kapteeni oli jo veneessä, mutta minä seisoin yhä vain laivassa ja huusin, luulivat minun tulleen hulluksi, mutta toiset siinä hulluja olivat enkä minä, kun eivät ymmärtäneet, ettei vene ole yhtään mitään. Olen ollut pelastusveneessä ennenkin, meri oli haikaloja sakeanaan, yhdenkin neekerin puraisivat keskeltä poikki. Ihan kahdeksi kappaleeksi. Olen arka veneessä, mutta laivassa en pelkää, sitä älköön kukaan uskokokaan, mutta veneessä pelkään, toisten täytyi raastaa minut väkisin veneeseen. Olisitpa nähnyt, miten neekeri meni keskeltä kahtia; samassa silmänräpäyksessä hamuili vielä minua yläruumiillaan, sillä puoliskollaan, jossa kädet ovat. Mutta tuossa Hanhilammikossahan ei ollut haikaloja, aioit kai sanoa? Ei, sitä en ole väittänytkään, mutta en ole suotta liikkunut maailmalla, tiedän, ettei vene ole yhtään mitään, ja olisimmepa koreasti uponneet kuin tämä olutlasi, jollei ilma olisi asettunut samassa silmänräpäyksessä. Sellaisten hirmumyrskyjen tapa on sellainen, että tuuli asettuu äkkiä ja pimeys ajautuu pois suurina möhkäleinä. Kun ilma valkeni, pelasti meidät jokin virolainen laiva. Tietenkin täytyy sanoa, että se pelasti meidät, mutta emme saaneetkaan pelastetuksi muuta kuin vaivaisen ruumiimme. Niitä oli vähintään kymmenen laatikollista! Ja kaikesta venäjän kielen taidostani, jonka pänttäsin päähäni, osatakseni puhua hyvästi venättä, ja saadakseni tavarat paremmin kaupaksi, siitäkään ei ole enää apua eikä autuutta. Jos päätäni pakottaa, sanon: Uu menjaa halit galavaa. Jos tahdon saada koruni kaupaksi, levittelen ne levälleen ja kysyn: Tshevoo vam ugodno? Ja jollei kauppoja synny tai jos joku lurjus ei voi kunnolla maksaa, sanon kohteliaasti: Prashu pasjetitj menja zaftra! Koettelin tuon neidin kanssa, mutta hän ymmärtää vain englantia, niin etten osannut puhella hänen kanssaan. Eikä minulla muuten enää olekaan mitään sanomista. Mutta ajattele, miten häpeällistä: Itämeressä, makeassa vedessä, Kattegat vielä nenän edessä, emme olleet päässeet edes Skageniin asti! Sanoin vain, että olen ollut haaksirikossa ennenkin, se on minulle tuttua, voisin vaikka opettaa toisia tekemään haaksirikon. Mutta siellä! Ei, laiva oli laho; kun mastot oli poikki, se meni pohjaan kuin kivi. Ja nyt istun tässä, eikä ole pojalla mitään muuta kuin mitä näet silmiesi edessä. On kai sinulla kultasormuksesi vielä tallella?
On kyllä, mutta nyt sinä saat sen, August. Sillä nyt sinä tarvitset sitä paremmin kuin minä.
Et suinkaan aio antaa pois kultasormustasi? August oli yrittävinään väittää vastaan, mutta otti sen kuitenkin.