Edevart: Ja nyt mennään hankkimaan vähän vaatetta ylle.

August: Olisi parempi, että olisit ääneti etkä tekisi pilaa miehestä.
Onko sinulla muka sitten rahaa?

Enpä ole ilmankaan.

Kumpikin tunsi mielensä liikuttuneeksi, ja Edevart sanoi: Enhän minä tee mitään muuta kuin mitä itse olisit tehnyt minun asemassani.

Minäkö? Älä nyt turhia. En ole koskaan tehnyt hyväksesi tuon vertaa! yritti August väittää vastaan. Mutta onhan oltu toveruksia monina hyvinäkin päivinä, ja jos olisin saanut pelastetuksi kaikki laatikkoni, olisit saanut niistä runsaan osasi, sitä sinun ei tarvitse epäilläkään. Entä missä käärmesormuksesi on? Vai niin, vai sisarellasi. Mutta se oli hänelle liian suuri. Olipa kova onni, etten ottanut hänelle kerrassa kolmea sormusta, joissa oli timantteja ja kalliita kiviä, silloin kun ne vielä olivat käsissäni.

He menivät kaupungille ja hankkivat Augustille kunnolliset vaatteet, sitten he menivät jahtiin. Olipa oikein pirunmoinen onni, että sain itseni kunnollisiin tamineisiin ennen kuin Teodor näki minut. Nyt hän ainakin uskoo, että olen vielä yhtä rikas! August ei malttanut olla pöyhistelemättä Teodorin nähden ja tapailematta liivintaskuaan, ikään kuin hänellä olisi ollut siellä jotakin; sillä yhdellä ainoalla timantilla hän olisi voinut ostaa koko jahdin lasteineen päivineen!

August oli vironnut kuin paarma päivänpaisteessa, hänellä oli jo valmiina sellainen suunnitelma, että hän antaa Trondheimissa hanurikonsertin, sillä hän ehkä saisi kokoon muutamia talareita. Jos hän pistäisi kaupungille sellaisia mainosjulisteita, että hän on venäläinen haaksirikkoinen, niin varmasti hän saisi väkeä kokoon. Mutta silloin Venäjän konsulikin voisi tulla konserttiin ja huomata, että hän onkin norjalainen. August luopui konserttisuunnitelmastaan. Sitten hänen päähänsä pälkähti, että hän hankkii hautomakoneen, jollaisen oli nähnyt Amerikassa, ja ostaa tuhat munaa, jotka haudottaa kananpojiksi ja myy rikkaille kaupunkilaisille. Sanalla sanoen, August alkoi jälleen hautoa uusia suunnitelmia, ja se oli tärkeintä kaikesta. Silloin tällöin hän kyllä karvain mielin muisteli viittä — tai kymmentä — laatikkoaan, montako niitä lopultakin lienee ollut, mutta ei enää yhtä mittaa märehtinyt haaksirikkoaan.

Jahti Herminen lasti purettiin, ja Edevart maleksi miehineen joutilaana kaupungilla. Hän sai Knoffilta kirjeen; siinä oli pitkässä luettelossa tavarat, jotka hänen oli otettava mukaan säästääkseen siten rahdin. Edevart antoi listan asianomaiselle kauppiaalle ja oli sitten taas vapaa ja joutilas mies. Kun jahti oli saatu tyhjäksi, hän puhdisti ja huuhteli sen ylt'yleensä, odotti tavaroita tuleviksi, mutta niitä ei vain kuulunut. Hän kävi tiedustamassa, kauppias keksi kaikenlaisia verukkeita, miehet eivät muka olleet joutaneet toimittaa niitä. — Milloin luulette heidän ehtivän? — Thjaa, saa nähdä!

August oli pistäytynyt sen naisen luona, joka oli saanut häneltä tusinan sikarilaatikoita, mutta jättänyt ne maksamatta. Nytkään tämä ei pystynyt maksamaan niitä, kertoi August Edevartille. En tietenkään voinut mennä hänen luokseen ennen kuin sain nämä uudet vaatteet, ja vaikka nyt todellakin osasin venättä enkä hellittänyt, en sittenkään saanut rahaa nähdäkään. Ei, se nainen tahtoi vain olla minun hempukkani sikarieni palkaksi, sama juttu joka kerran kun tulen, ja hyvä niinkin, mutta enhän voi elää pelkästään sillä. Niinpä menin itse katsomaan hänen hyllyjään, mutta sikarini oli aikoja sitten myyty loppuun, nehän olivat keisarin omia sikareja, niin että voit itse arvata. Olisinhan voinut panna hänet lujille, mutta minkäs teet, kun hän alkaa joka kerta suudella ja itkeä kuin lapsi? Minulla ei ole sydäntä semmoiseen; ja tänään hän sai kultasormuksenikin.

Edevartin silmät suurenivat.