Eihän nyt ihmeitä!
Oli kyllä jo saatu täällä muuraustyöt käyntiin, ennen kuin siellä rupesivat verryttelemään jäseniään. Siellä se ei ollut ihme eikä mikään, oli vanhoja säästöjä, siellä on siihen varaa, ja kaupanpäällisiksi siellä rakennettiin puusta, hirsistä, eikä se tullut paljoakaan maksamaan. Ja saadakseen laitoksensa lujemmaksi ostivat hyvän joukon vanhoja rautatiekiskoja, hylkytavaraa, jotka saivat pelkällä raudan hinnalla. Siellä on ovelaa, viisasta väkeä, eivät rupea lentämään korkeammalle kuin siivet kannattavat, se heidän laiturinsa on jo kauan ollut valmiina, on tuskin kahdeksatta osaa meidän laituristamme, mutta ajaa kyllä saman asian, höyrylaivat käyvät siinä.
Mutta voitko ymmärtää, miksi laiva-asema ei ole täällä vaan siellä?
Sillä täällähän sen paikan pitäisi oikeastaan olla?
Ei sitä saada tänne niin kauan kuin vanha johtaja on paikallaan laivayhtiössä… Eivätkä muuten oikein perusta koko Knoffista. Eivät todellakaan pidä hänestä, hän on liian mahtavaa miestä, se tympäisee. Tietysti laiva-aseman olisi oltava täällä, ja kaikki sen tietävätkin: suuri, vilkas kauppapaikka ja vauras asutus kolmella puolen. Mutta turha puhuakaan koko asiasta. Ja niin kauan kuin laivayhtiössä on se vanha johtaja — sitä miestä ei lepytä enkelitkään, Knoff suututti hänet kerran kauan sitten suuressa kokouksessa —
Tynnyrintekijä selitti lopuksi, että hän lähtee ennen pitkää pois. Ei hän omasta halustaan, oli ollut täällä monta pitkää vuotta, täällä hänellä oli asuntonsa ja pikku maatilkkunsa… Mitä minun pitikään sanoa: parikin kertaa ovat olleet Doppenista täällä, kyselivät sinua.
Se mies on ihan hullu. Oliko hän taas humalassa?
Ei täällä ollutkaan kuin vaimo vain. Aikovat yrittää Amerikkaan, kuulemma, olivat pyytäneet Knoffilta matkarahoja tarjoten vakuudeksi pikku tilaansa, mutta Knoffilla on enemmän kuin tarpeeksi hoitamista omissakin asioissaan.
Mutta mitä he sitten minusta…?
Sitä en tiedä.
Edevart lähti tynnyrin tekijän luota syvissä mietteissä: Saapa nähdä, pystyykö Knoff nyt maksamaan mitä hänellä, Edevartilla, on saatavaa? Ajatella, että puheissa Knoffin vaikeuksista oli sittenkin perää, se kovanonnen satamalaituri oli nyt saattamaisillaan miehen perikatoon. Edevart oli antanut Knoffille aatteen, ja vaikkei hän ollut odottanutkaan siitä suoranaista tunnustusta, olisi sentään voinut sillä ylpeillä, mutta nyt hän ei uskaltanut vihjaista puolella sanalla sinnepäinkään, kaikki ihmiset, jotka hän oli saattanut puille paljaille, olisivat olleet oitis hänen niskassaan. Mutta ilkeää se oli joka tapauksessa, kunpa pääsisi pois, kuta pikemmin, sitä parempi.