Herra Jumala, miten tässä nyt käy! hän valitti.
Käännä taas toiselle kyljelle! neuvoi Edevart.
Toinen teki työtä käskettyä. Veneeseen roiskahti vettä, mutta keula oli taas merelle päin, täytyi pyrkiä Raftsalmeen.
Augustilta ei nyt luistanut puhe, hän näytti olevan aivan suunniltaan ja huusi Edevartille: Jumala kai tahtoo minua rangaista!
Miten niin? näytti Edevartin naama kysyvän.
Näetsen, Edevart, minulla kun ei enää ollut rahaa veneen vuokraankaan, sen vuoksi valehtelin ja tahdoin tämän kahdeksanhangan muka ostaa.
Vai niin, sanoi Edevart, sinullako ei ollutkaan rahaa?
Ei ollut, vastasi August. Jumala meitä auttakoon!
Edevart huomasi, että peränpidossa oli vikaa, veneeseen tuli koko lailla vettä, aallokko oli kasvanut. Mene keulaan! hän käski toveriaan, ja kuusitoistavuotias poika tarttui itse peräsimeen. Hän veti sitä sisäänpäin ja työnsi ulospäin kaksi kertaa joka laineella eikä sitten vettä roiskunut kuin silloin tällöin jokunen ropsahdus keulamiehen selkään, veneeseen ei ollenkaan.
Sinä pidit perää kuin hutilus ja kastelit nahat, hän sanoi kuin kokenut mies konsanaan. Sen hän uskalsi sanoa.