Askelia kannella. Edevart saattoi uskotella itselleen, ettei ollut odottanut niitä, olipa olevinaan hämmästynytkin. Kuka saattoi tulla näin myöhään? — Mutta kyllähän hän oli odottanut Lovise Magretea. Eikö tämä ollut käynyt kyselemässä häntä tynnyrintekijältä?
Edevartia ihmetytti vain, ettei tulijalla tuntunut olevan kiirettä laskeutuessaan portaita alas. Tämä tulija ei näyttänyt liikkuvan salaisilla teillä, ei, tervehti häntä kädestä pitäen pyydellen tuloaan anteeksi. Etkö ole vielä mennyt maata? hän sitten kysyi osaaottavasti.
Edevart oli olevinaan tavattomasti kummissaan käynnistä, ei se ihmetyttänytkään Lovise Magretea, niin tämä itse sanoi. Hän otti povestaan paperin, pidellen sitä kädessään.
Ensin Lovise Magrete puhui Edevartista, ylisteli häntä aikamieheksi, joka oli varmaan koko maan nuorin laivuri. Hän katseli ympärilleen, tuumi, että oli niin mukavaa ja kodikasta, kajuutta oli siisti ja soma, lampunlasikin oli puhdistettu.
Uskallatko tulla tänne? kysyi Edevart.
Uskallan kyllä.
Lovise Magrete oli ihmeen lempeä ja hiljainen, siitä oli kulunut vuosi kun Edevart oli asunut hänen luonaan, hän oli ehkä vielä viehättävämpi kuin silloin, suu oli hellempi, se värähteli hiukan. Mitä Edevartin piti sanoa? Kyselipähän lapsista, suudellen häntä vähän päästä. Oli ihanaa suudella Lovise Magretea niinkuin ennenkin, tämä otti rehellisesti vastaan hänen hyväilynsä. Lovise Magrete!
Lovise Magretella oli asiaa, niin tämä itse sanoi, eikä Edevart voinut torjua tulijaa luotaan. Tietystikin hän oli heti oivaltanut, mihin toinen tähtäsi, mutta oli väliin uneksinut hurjia unia aivan muusta: että Lovise Magrete tahtoi jättää koko Doppenin oman onnensa nojaan ja tulla hänen luokseen, olla hänen kanssaan, elääkseen ja kuollakseen hänen rinnallaan. Hurjia unelmia — nyt tämä nainen pyysi auttamaan itsensä ja perheensä Amerikkaan! Sanoi, kuten asia olikin: että se olisi suuri hyvä työ, he olivat turhaan pyytäneet apua Knoffilta ja kaikilta ihmisiltä, ei kukaan koko maailmassa ollut ollut niin hyvä kuin Edevart. He antaisivat pantin, kas tässä paperi, he kirjoittavat sen huomenna valmiiksi ja pistävät siihen nimensä alle kumpikin, sekä Haakon että hän, he tekevät vaikka mitä. Heidän elämänsä oli perin tukalaa, Haakon oli silloin kerran poissaollessaan opetellut levysepän ammatin ja osasi valmistaa mitä somimpia tavaroita, kuten siivilöitä ja peltisiä mittapuikkoja ja kauhoja, mutta niistä ei ollut muuhun kuin panna tuvan seinään riippumaan, sillä kukaan ei käynyt Doppenissa ostamassa mitään, se oli niin syrjässä. Niin että he olivat kovin tiukalla. Eikä kukaan koko maailmassa ollut Lovise Magretelle ollut niin hyvä kuin Edevart.
Nainen sanoi kaiken yhteen hengenvetoon, ikään kuin peläten saavansa oitis kieltävän vastauksen. Nyt Edevartin oli asia ratkaistava. Lovise Magrete tarttui hänen käteensä.
Edevartista tuntui kieltämättä hieman imartelevalta, kun tuo toinen luuli häntä niin rikkaaksi ja mahtavaksi, mutta hän ravisti päätään kuulemalleen.