Ragna hoivaili kuollutta hellin käsin, painoi tämän silmät umpeen ja sitoi leuan kiinni, jottei suu olisi jäänyt ammolleen. Lopuksi hän heitti kuolleen kasvoille huivin. Heidän lähtiessään tuvasta Ragna kaasi purtilon kumolleen oven eteen kuten vanha tapa vaati.
Niin siis Ragna oli koditon, hänen oli lähdettävä Edevartin mukaan tämän kotiin.
Heidän asuessaan saman katon alla ennen kuin isoäiti oli saatu hautaan ja ennen kuin Edevartin oli lähdettävä Lofooteille, Edevart puhutteli tyttöä muutaman kerran. Hän oli panevinaan merkille, että tämä loi silloin tällöin häneen silmäyksiä, mutta kun hänellä ei ollut mitään annettavaa, tyttö näytti aina suuttuvan, niin että lähti tiehensä. Ja sitten päivänä muutamana Ragna kertoi Teodorin pyytäneen häntä vaimokseen.
Mitä ihmettä? huudahti Edevart ällistyneenä.
Niin, Teodor oli puhunut siitä monta kertaa, ja nyt jouluna Ragna oli antanut myöntävän vastauksen.
Tunsiko Edevart mustasukkaisuuden tapaista? Vieläkö hänen lapsenrakkautensa oli hengissä? Teodor, jolla on kohju! hän virkkoi lopuksi.
Niin olen kuullut sanottavan, virkkoi tyttö. En tiedä, mitä se merkitsee.
Ei Edevartkaan tiennyt sitä tarkkaan, mutta jotakin hullua se varmasti oli.
Ei se tule kuuloon, virkkoi Ragna kärsivällisesti. Ei minulla ole ketään muutakaan, keneen turvautua.
Terve menoa! Niin August olisi sanonut, valmiina odottamaan seuraavaa seikkailua. Mutta Edevart sanoi: Tämä oli kaikkein pahinta mitä olen kuullut.