Enkös arvannut oikein! virkkoi ukko siihen. Pelkäsin sitä koko ajan.
Kukas nyt toimittaa kahdeksanhangan kotiin?
Edevart hymähti: Kukako toimittaa kahdeksanhangan kotiin! Senhän voi lapsikin tehdä. Istuudu sinä itse peräsimeen!
Ei! kielteli vanhus pudistaen päätään. En minä rupea peräsimeen, en ole koskaan ollut peräsimessä. Olen ollut keulamiehenä ja istunut veneen ääripuulla, ja olen ollut kaiken ikäni tyytyväinen! Hyvä Jumala sentään, kun teidän pitääkin purjehtia aina ja aina! No minne aiot?
Kai sinne minne muutkin. Ehkä Amerikkaan. Ja vaikka sinullakin on pelkkiä tyttäriä, heistäkin yksi meni Amerikkaan.
Niin meni, mutta miehensä mukana. Sitten kuoli, ja makaa nyt vieraan maan mullassa.
Ei voinut käydä toisinkaan; kun talvikalastus oli päättynyt ja kahdeksanhangan tuli lähteä takaisin kotiin, Edevart oli poissa. Hän oli tehnyt täyden selvän Karoluksen kanssa varuksista ja laittanut ne kuntoon kotiin lähetettäväksi; omat öljytamineensa hän oli ripustanut seinälle, mutta hän itse oli poissa. Hän ei ollut sanonut hyvästiä kenellekään.
II OSA
I
Höyrylaivassa oli vain muutamia matkustajia hajallaan siellä täällä kannen alla. Oli kylmä, matkamiehet istuivat vilusta hytisten nurkkiin ja soppiin painautuneina; muutamat olivat merikipeinä, mutta koettivat sitä salata. Toiset taas eivät tunteneet merikipua lainkaan ja kehuskelivat sillä jokaiselle, joka vain viitsi kuunnella. Edevart laskeutui kannen alle.
Kolme miestä pelasi korttia pienistä panoksista, naureskellen ja rupatellen ja läiskyttäen lehtiä pöytään. He istuivat säkeillä ja laatikoilla, ja heillä oli pöytänä kumoon kaadettu tyhjä tynnyri. Aina väliin he naukkasivat pullosta.