Ja rakastat sitä, jota et voi saada! jatkoi Mattea hymyillen. Vetikö hän sinua nenästä?
Matkusti pois.
Voi raukkaa! Mattean ääni kuulosti osaaottavalta. Mutta mitä sinä suremaan, tuollainen reipas ja komea poika!
Edevart tunsi itsensä imarrelluksi: Mikä sinun kaulaasi vaivaa? En voi huomata siinä minkäänlaista vikaa.
Kaikki sinunkin pitäisi tietää! Mattea hymyili viekkaasti.
Onko se sitten salaisuus?
Onpa hyvinkin. Ei minua vaivaa ensinkään mikään, mutta täytyi keksiä jotakin voidakseni kirjoittaa miehelleni ja selittää, etten uskalla antaa sitä leikata, jollei hän ole mukana.
Edevart jäi sanattomaksi ihmetellen, mitä hänen oli uskottava, mitä ei.
Kylläpä tuo kuulostaa monimutkaiselta!
Mattea tahtoi korjata äskeistä lausettaan: No niin, ei hänen sentään tarvitse tehdä matkaa aivan tyhjän takia, ei toki. Sillä minun kurkkuni oli kyllä kipeä silloin kun kirjoitin, ja nyt menen näyttämään sitä lääkärille. Mutta tahdoin ennen kaikkea että hän tulisi vastaan, siitä ei kukaan voi minua syyttää. Kaikki naapuritkin sanoivat, että varmasti se on leikattava.
Edevart oli jo toipunut hämmästyksestään, niin että huomasi yrittää laskea leikkiä: Vai niin, siinä tapauksessa tahdon minä olla vieressä katsomassa, kun kurkkuasi leikataan.