Polta pois paperi! Kernaasti minun puolestani!
Ei! Ei toki! Nils ei polttanut paperia. Heidän piti pysyä ystävinä, ehkäpä aika toisi neuvon tullessaan. Ei taitaisi kestää kauankaan, ennen kuin hän, Nils, voisi lunastaa itsensä itsenäiseksi sopimuskumppanistaan.
Kulkukauppiastoverukset varasivat mukaansa tavaroita kaupungin kauppiailta ja lähtivät sitten kumpikin taholleen. Edevart nousi vuorolaivaan ja matkasi etelään päin Helgelandiin. Meni kimssuineen kamssuineen maihin pienessä laiturissa koettaakseen onneaan siellä. Oli varhainen kirkas aamu, maa lumen peitossa; laiturilta vei pieneen kauppapaikkaan polku ja leveä ajotie kauemmas kylään. Edevart pysähtyi pienen puron partaalle katselemaan jääkuoren alla sykkivää vesisuonta ja kuuntelemaan sen alakuloista solinaa; myöhemmin päivällä hän huomasi, että lumesta kohoaviin pajupensaisiin alkoi puhjeta kissoja. Hän ymmärsi tuon kaiken, ne olivat lapsuudesta tuttuja asioita, jotka koskivat hänen sydämeensä. Hän oli vielä niin turmeltumaton.
Kauppa alkoi käydä kohtalaisesti. Edevart painautui etelään päin, kauppasi taloihin kankaita, kengännauhoja ja muita välttämättömiä tavaroita ansaiten siten elatuksensa ja vähän enemmänkin. Säkki kävi yhä kevyemmäksi, ei ollut enää liian painava. Tämä oli oikein hänen mieleistään työtä, sai kulkea tai pysytellä paikoillaan, miten vain mieli teki. Isossa kylässä hän saattoi viipyä päiväkaupalla ja käydä kauppaa koko ympäristön kanssa, ja hänen lompakkonsa alkoi jälleen vähän kerrassaan lihoa. Kaikki pitivät nuoresta, hauskan näköisestä pojasta, joka käyttäytyi hyvin, oli kohtelias ja hyvänluonteinen ja helpotti hinnoistaan, niin ettei hänen tarvinnut maksaa juuri mitään asunnosta eikä ruoastakaan. Totta tosiaan, Edevart ei ollut koskaan ollut niin hyvillä päivillä kuin nyt, ei edes jahti Herminen laivurina ollessaan.
Hän lähetti Bodøn kauppiaalle lyhennyserän velastaan, ja kuitenkin hänelle jäi vielä käteistä. Kotiin hän lähetti isälle talarin tai pari aina jonkin ajan kuluttua. Nilsistä hän ei kuullut mitään.
Edevart kulki kulkemistaan. Kevät teki tuloaan oikein todenteolla, keli alkoi olla lopuillaan ja tiet rupesivat upottamaan, niin ettei niitä myöten tahtonut päästä mihinkään. Hän ajatteli hankkia veneen, mutta tuuma sai jäädä siksi, kunnes hän olisi saanut enemmän varoja kokoon. Tultuaan myöhään alkukesästä Fosenlandetiin hän tuumi pistäytyä ohimennen Doppenissa, mutta luopui siitä tuumasta. Mitäpä uutta näkemistä hänellä olisi ollut kauppapaikalla tai iloakaan niin kauan kun Doppen oli pantattuna eikä vielä lunastettu. Nilsin, senkin hyväkkään, olisi pitänyt lähettää rahaa; mikähän siinä oikein oli vikana, kun ei niitä kuulunut? Tähän mennessä hänen olisi pitänyt saada suurin osa tavaroistaan myydyksi, sillä Edevartin oma säkki oli jo melkein tyhjä, hän ei enää kantanut sitä selässäänkään, vaan kainalossa kuin myttyä ainakin.
Hänen matkansa johti laivuri Noremin talon ohi. Koira ärähti haukkumaan, joku lienee ollut ikkunassakin, niin ettei hän päässyt huomaamatta ohi. Hän mietti lyhyen tuokion, siivosi sitten kuraiset saappaansa lumella ja kävi sisään. Siinäkös ihmeteltiin ja taivasteltiin kun tulija tunnettiin, kysymyksistä ja vastauksista ei tahtonut tulla loppua, oltiin kovin ystävällisiä ja laskettiin leikkiä. Mitä hän oikein kanneksi kainalossaan? Vai niin, vai oli hänestä tullut kauppamies? Ei kuin kauppa käymään ja paikalla, eukko tarvitsi ihan välttämättömästi neljä kyynärää värillistä karttuunia uudeksi ristiäishameeksi — eikö Edevart nähnyt, miten paksuksi tämä oli käynyt!
Norem oli karvainen kuin kyöpeli, koko pää villava kuin harmaalla lampaalla, mies syntisemmän ja tyytyväisemmän näköinen kuin konsanaan. Ei hän itse eikä kukaan perheestäkään tiennyt, että hänen kielensä päähän ilmestynyt valkoinen täplä oli kovin vaarallinen. Siinä piili kuolema. Mutta siitä ei kukaan tiennyt mitään.
Edevart sai kuulla seudun asiat pitkin ja poikin. Hän sai kuulla Knoffista ja tämän suuresta kauppapaikasta, kivisestä satamalaiturista, kaupasta, irtisanotusta työväestä ja palvelijoista, jahti Herminestä, joka oli mennyt. Koko toiminta oli lamassa.
Edevart: Vai on kaikki mennyt sen tien? Onko Knoff vararikossa?