En. Minun pitää vain hankkia vene.
Edevart meni takaisin kauppaan. Kun hän nyt tiesi, miten asiat olivat, hän ei tahtonut rukoilla Magnukselta pienintäkään palvelusta, vaan meni suoraan toimistoon Romeon puheille.
No mutta! — huudahti Romeo ällistyneenä ja tuli käsi ojossa vastaan niinkuin ennen pikkupoikana. Jahah, vai tulit katsomaan vanhoja tuttuja!
Romeo ei ollut oikeastaan aikamiehen näköinen, oli vain pitkä ja hoikka kuin humalaseiväs, ja käsivarret olivat tavattoman pitkät, niin että nutunhihat olivat vähän liian lyhyet. Mitäs sinä nyt aiot? Minne olet matkalla? Kuulin sinun ostaneen tilan täältä läheltä, mikä sen nimi olikaan?
Doppen, vastasi Edevart, mutta ei ruvennut puhumaan sen enempää siitä asiasta. Sen sijaan hän kertoi ruvenneensa käymään kulkukauppaa — jotakin hänenkin oli yritettävä — vihjaisten lopulta olevansa veneen tarpeessa.
Vai veneen tarpeessa? Saat sen kyllä. Pienen veneen vai nelihangan?
Nelihangan, purjeineen kaikkineen, täydet vehkeet. Mutta en oikeastaan tullut luoksenne ihan siinäkään tarkoituksessa. En vain taida iljetä pyytää ja vaivata teitä semmoisella…
Annahan kuulua!
Edevart selitti: Hänellä oli mies kaupankäynnissä pohjan puolessa; oli saanut paljon tavaraa mukaansa, mutta ei ollut lähettänyt rahaa. Siitä oli kohta puoli vuotta aikaa. Niin että jos Romeo tahtoisi kirjoittaa oikein tiukan karhuamiskirjeen?…
Romeo oli heti valmis. Siitä tuli vakava ja viralliseen sävyyn sommiteltu kirje. Romeo pani varmasti parastaan, hänen nuorta sydäntään lämmitti, että Edevart, jonka kintereillä hän oli riippunut pikkupoikana, nyt teititteli häntä noin kunnioittavasti. — Niin, tule vain milloin parhaiten sopii, hän sanoi lopuksi, käydään sitten venettä katsomassa. Voit asua täällä ja maata yösi leipurin huoneessa.